Siivoamista ja välineurheilua

Sormiruokailusta useimmille vanhemmille tulee ensimmäisenä mieleen SOTKU. Enkä ihmettele, koska sitähän tässä touhussa syntyy. Ajattelinpa kirjoittaa, miten meillä sotkusta selvitään.

Ensinnäkin, hyvä syöttötuoli vähentää sotkua merkittävästi. Meillä on Svan of Sweden (kuvassa) ja se on aivan loistava keksintö. Ensinnäkin siinä on pöytälevy, joka ulottuu myös lapsen sivuille, ei ainoastaan eteen. Ja jonka muovinen suojus on irrotettavissa pesua varten. Joissakin syöttötuoleissa on pöytälevy vain edessä, joissakin ei pöytälevyä lainkaan jolloin lapsen on istuttava pöydän ääressä. Näissä on se ongelma, että ruuat tipahtelevat helposti sivustoilta alas. Olen kyllä sellaisiakin ratkaisuja kokeillut (kun ollaan oltu kylässä) ja todennut, että kylläpä elämä voi olla vaikeaa jos on vääränlaiset välineet käytössä. Esim. Stokken Tripp Trapp häviää kirkkaasti Svanille, mitä sormiruokailuun tulee.

Pelkkä pöytälevy ei tee Svanista niin loistokeksintöä. Myös sen muotoilu helpottaa siivoamista. Siinä ei ole leveälle sojottavia jalkoja sotkeentumassa ruokaan. Pöytälevy suojaa alapuolellansa olevia tuolin osia tipahtelevilta ruuilta. Ei täydellisesti, mutta tosi hyvin. Perinteisen syöttötuolin tai Tripp Trappin jynssäämiseen saa käyttää monta kertaa enemmän aika joka ruokailusession jälkeen.

Siivoamista helpottaa myös tuolin alle sijoitettu vahakangas, joka pyyhitään tai huuhdellaan joka käytön jälkeen. Sitten sen reunat käännetään syöttötuolia vasten säilytyksen ajaksi niin, ettei vahakankaalle tipahtele pölyä ja roskaa. Niinpä seuraavan syömiskerran alkaessa meitä odottaa puhdas vahakangas, josta voi aivan hyvällä omatunnolla nostella pudonneita ruokapaloja takaisin lapselle.

Hyvä ruokalappu on myös olennainen. Olen kokeillut monenlaisia: kaukalollista, pientä, vähän isompaa, kankaista, muovista, hihallista jne. Pitkähihainen ruokalappu meillä on käytössä jatkuvasti ja se on ihan hyvä, mutta valitettavasti liian iso lapsellemme, mikä hieman hankaloittaa sen käyttöä. Parhaaksi ruokalapuksi olen todennut esiliinan muotoisen version (kuvassa). Se suojaa myös olkapäät. Kun paidan hihat käärii tarpeeksi ylös, ne yleensä jäävät puhtaiksi. Tämä meidän käyttämä ruokailuessu on Pikku Piia -merkkinen, Prismasta ostettu. Siinä on hyvää myös se, että kaulaosan saa tarpeeksi tiukalle, jolloin ruokaa ei mene kauluksesta sisään.

Ja sitten vihdoinkin siihen siivoamiseen. Kerron esimerkkinä tämän aamuisen puuronsyöntisession. Puuro saa aikaan paljon sotkua.

Ensin ruokalappu pois ja lapsi pesulle. Pestään naama ja kädet. Sitten siivotaan ruokapaikka. Irrotan syöttötuolin pöytälevyn muovisuojuksen (joka toimii meillä aina myös lautasena - muita lautasia ei Niksulle anneta) ja tiskaan sen käsin. Samalla tiskaan ruokalapun. Sitten otan luutun, pyyhkäisen sillä syöttötuoliin pariin kohtaan tipahtaneet puurokokkareet. Lopuksi luuttuan puurot pois vahakankaalta. Sitten vaan luutu, ruokalappu ja pöydän muovi kuivumaan. Aikaa tähän kaikkeen kului 8 minuuttia.

Keittiön vieressä oleva kylppäri helpottaa elämää, kun esimerkiksi vahakankaan - jos se on niin sotkuinen ettei sitä viitsi luutulla puhdistaa - voi nostaa suoraan suihkuun syöttötuolin alta. Ruokailupiste sijaitsee sopivasti kylppärin oven vieressä.

Toinen kuukausi takana - yhteenvetoa

Olen bloggaillut sormiruokailusta vähemmän tämän toisen kuukauden aikana, kuin ihan alussa tein. Se johtuu siitä, että sormiruokailu ei enää tunnu uudelta ja ihmeelliseltä asialta, josta haluaisi koko ajan olla kirjoittelemassa, vaan siitä on tullut normaalia arjen rutiinia.

Nyt voisi olla aika tiivistää, millaista aikaa oli sormiruokailun toinen kuukausi.

Tämän kuukauden aikana Niksu oppi ainakin

• pinsettiotteen - ja sen myötä syömään käytännössä minkäkokoisia ja -muotoisia ruokapaloja tahansa
• tekemään selvempää eroa eri makujen välille - omat mieltymykset "jalostuivat"
• pudottelemaan ruokaa tarkoituksella, ei pelkästään vahingossa, lattialle (jep, kaikki opitut asiat eivät välttämättä ole vanhempien mielestä hyviä juttuja)
• työstämään ruokaa suussa niin hyvin, ettei kakomista tapahdu enää juuri koskaan, eikä suusta tipahtele mitään ulos

Uusia makuja on tullut tämän kuukauden aikana repertuaariin runsaasti. Esimerkkeinä mainittakoon hirvenliha, naudanliha, kikherneet ja linssit. Ja hedelmistä mm. luumu ja kiivi.

Yksi merkittävä muutos, mitä tämän kuukauden aikana on tapahtunut, on imetyksen merkittävä väheneminen ja yöimetyksen poisjääminen. Niksu nukkuu noin 11 - 12 tuntia yössä syömättä kyseisenä aikana kertaakaan. En ole joutunut vieroittamaan häntä yöimetyksestä, vaan se tapahtui ikään kuin itsekseen: hän vaan alkoi pärjätä ilmankin. Juuri ennen nukkumaanmenoa syödään iso annos puuroa ja imetään äidinmaitoa jälkiruuaksi, ja sen jälkeen yöuni maistuu. Imetän häntä enää 4 - 5 kertaa päivässä, viiteen pyrin mutta toisinaan jää neljään. Niksu ei enää nykyään juurikaan pyydä rintaa, mutta kyllä se hänelle kelpaa kun tarjotaan. Kiinteää ruokaa hän syö neljästi päivässä. Korvikemaitoa hän ei saa koskaan, ja aterialla ruokajuomana toimii vesi.

Niksun syömät ruokamäärät ovat aika suuria. Sormiruokailua harjoittavien perheiden kuulee usein valittelevan sitä, että lapsi syö todella vähän, ja ollaan huolissaan siitä, saako hän tarpeeksi ravintoa. Meillä ei ole tuollaista huolta ollut. Lapsemme käytti pari-kolme viikkoa sormiruokailunsa alkutaipaleesta harjoitteluun, jolloin ruokamäärät eivät olleet kovin kummoisia, mutta sen jälkeen hän on syönyt todella reippaasti. Samalla aterialla saattaa mahaan upota vaikkapa kokonainen kananmuna tai kokonainen banaani, ja vielä jotain muuta evästä siihen päälle. En ymmärrä miten häneen mahtuu niin paljon ruokaa. Vaippaan ilmestyvät tuotokset kertovat, että ruokavalio on selvästikin kiinteisiin ruokiin painottunut.

Mieltymykset tarkentuvat

Niksu on nyt sormiruokaillut lähes kaksi kuukautta. Nyt hänen syömisessään on huomattavissa jo aika selvästikin tarkentumista makumieltymysten suhteen. Enää ei suuhun pistetä huoletta ihan mitä vaan nenän eteen kannetaan, vaan jotkut ruuat ovat suosikkeja, toiset inhokkeja, ja joitakin pitää vähän "maustaa" että ne kelpaisivat.

Teolliset vauvan soseet, joihin suhtaudun aika nuivasti ja ristiriitaisin tuntein, näyttävät maistuvan lapselleni erityisen hyvin. Tämä koskee nimenomaan marja- ja hedelmäsoseita - muita teollisia soseruokia en hänelle ole koskaan tarjonnut, enkä tarjoa. Minusta ei tunnu mielekkäältä antaa esimerkiski lihapataa tai muuta kokonaista ateriaa epämääräiseksi mössöksi sekoitettuna, enkä muutenkan oikein usko teollisten ruokien laadukkuuteen. Mutta marja- ja hedelmäsoseet ovat vielä ihan OK, lähinnä "sivutoimisina" herkkujuttuina, ei pääruokana. Varsinkin marjasoseita suosin siksi, koska vaikka meiltä löytyykin marjoja pakastimesta, en oikein viitsi niitä Niksulle tarjota, koska ne on pakastettu sokeroituna. Ja haluan välttää lisättyä sokeria. Vauvanruokahyllystä löytyy sokeroimattomia marjasoseita. Ja löytyy sieltä kyllä sokeroitujakin, mutta niitä en ole ostanut.

En sinänsä ihmettele, miksi teollisesti valmistettu ruoka maistuu lapsen suuhun hyvältä. Olen kuullut, että joissakin perheissä on vauva kieltäytynyt tavallisesta puurosta maistettuaan vauvanruokahyllystä otettua, kaikenlaisilla kummallisilla aineksilla höystettyä puuroa. Kyllähän ne varmasti hyvälle maistuvat, kun ne on käsitelty ja muokkailtu sellaiseksi, että maku olisi hyvä. Ja sekaan pistetty vähän vanilijaa ym. kivaa makuainetta. Ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että tuollaiset ruuat maistuvat hyvälle - maistuuhan minunkin mielestäni karkki hyvälle, vaikka se onkin hirveää lisäaine-väriaine-sokeri -sotkua. Tai ehkä juuri siksi se maistuu hyvälle!

Meillä marja- ja hedelmäsoseita tarjottaan dipattuna ja puuroon (siis siihen ihan aitoon peruspuuroon) päälle lisättynä. Kyllähän ihan paljas puuro on hieman valjun makuista. Niilo on alkanut nirsoilla sen kanssa, mutta puuron päälle sipaistu marjasose tekee annoksesta heti houkuttelevamman. Puurossa on rautaa, mutta se tarvitsee C-vitamiinia imeytyäkseen, ja sitähän saa esimerkiksi marjasoseesta. Tosin ihan aito hedelmä sellaisenaan olisi paras vaihtoehto. Soseisiin C-vitamiini on lisätty keinotekoisesti.

Toki meillä hedelmiäkin syödään ihan sellaisenaan. Parhaiten uppoaa banaani. Kiivin suhteen nirsoillaan välillä, ja välillä suostutaan syömään. Myös päärynää ja luumua on viime aikoina tullut syötyä hyvällä menestyksellä.

Niksu selvästikin suosii ruokia, joissa on paljon energiaa. Se on toki luonnollinen lähestymistapa. Varsinkin proteiinipitoiset ruuat, kuten soijasta, linsseistä, kikherneistä, lihasta tai kananmunasta valmistetut ruuat maistuvat erittäin hyvin. Kananmunaa tulee tarjottua usein ihan vaan paistettuna versiona, se on sormiruokailijalle helppo käsitellä.

Makaronilaatikko

Vehnätön ja maidoton kasvismakaronilaatikko sormiruokailijalle, jolla on hallinnassa jo jonkinlainen pinsettiote.

Ohjeessa olevat määrät ovat arvioita - tein tästä onnistuneen kokeiluversion muutama päivä sitten, mutten kirjoittanut määriä ylös, joten en ole ihan varma ovatko tässä nyt esittelemäni määrät oikein.

3 dl riisipastaa, mieluiten isokokoista kierrepastaa (tavallinenkin pasta käy, mutta jos haluaa vältellä vehnää, niin riisipasta on hyvä valinta)
2 tomaattia
2 porkkana
pienen kesäkurpitsan puolikas (tai kolmasosa isosta)
3/4 dl soijarouhetta
1 muna
suolaton luomu-kasvisliemikuutio (Herbmare)
yrttimausteseosta (jossa ei ole suolaa eikä E-aineita), esim. pizzamauste
öljyä

Pilko tomaatit, raasta porkkanat ja siivuta ohuiksi siivuiksi kesäkurpitsa. Paista kasviksia pannulla öljyssä (ei kovin kuumalla lämmöllä) niin kauan että kesäkurpitsa on aivan pehmeää. Kannattaa paistamisen loppuvaiheessa haudutella kasviksia kannen alla. Älä anna kasvisten kuivahtaa, vaan lisää joukkoon tarvittaessa vähän vettä. Mausta yrttimaustesekoituksella. Keitä pasta runsaassa vedessä, joka on maustettu liemikuutiolla. Ota keittämisen jälkeen keitinvettä talteen noin 3 - 4 dl. Kun se on jäähtynyt jonkin verran, vatkaa sen joukkoon kananmuna nopeasti. Sekoita kasvikset ja pasta keskenään, ja sekoita niiden joukkoon soijarouhe. Laita seos öljyttyyn uunivuokaan, ja kaada muna-vesi -seos sen päälle. Jos nestettä näyttää olevan liian vähän, eli iso osa ruuasta jää ihan "kuiville", kaada vähän vettä sekaan. Ruoka ei saa kuitenkaan uida vedessä, koska kuivahko laatikko on sormiruokailijalle kätevämpi kuin vetinen. Paista kannella peitettynä 200 asteessa 40 minuuttia. Kurkkaa paistamisen loppuvaiheessa kannen alle - jos laatikko näyttää vetiseltä, ota kansi pois ja anna ruuan paistua valmiiksi ilman sitä.

Teollista postia

Postilaatikkooni tupsahti kirje Muksu-merkkiseltä lastenruokavalmistajalta. Muistan lukeneeni Lenni-led weaning -blogista merkinnän, jossa bloggaajalle oli tullut samanlainen kirje. Ja kovin samanlaisia ajatuksia tämä paketti minussakin herätti, kuin hänessä.

Kirjeen mukana tullut täysjyväpuuro oli sisällöltään sellainen, ettei minulla ole pienintäkään halua syöttää sitä lapselleni. Tässä Muksu täysjyväpuuron (iltapuuro) ainesosaluettelossa on sellainen lista kaikenlaisia ihmeellisiä aineita, että en uskaltaisi tätä vauvalleni antaa. Ainesosalista on todella pitkä. Sieltä löytyy mm. emulgointiainetta, aromia, maltodekstriiniä, niasiinia, pantoteenihappoa, tiamiinia, biotiinia. En tiedä mitä nuo aineet ovat. En halua antaa vauvalle mitään sellaista, josta en tiedä, mitä se on. En halua sokeasti luottaa teollisesti tuotettujen ruokien turvallisuuteen. Varsinkaan sen jälkeen, kun tulin katsoneeksi Ylen Silminnäkijän "Koiranruokaa vauvalle". Siinä kyseenalaistettiin melko rankasti teollisten lastenruokien turvallisuus.

Meidän käyttämissämme puurohiutaleissa lukee ainesosalistassa tasan yksi aine, esimerkiksi kaurahiutalepaketissa luke kaura, ei muuta. Ostan nämä hiutaleet sieltä "aikuisten" puurohyllystä, eli en vauvanruokahyllystä. Olen kyllä vieraillut myös siellä vauvanruokahyllyn puolella puuropaketteja tutkailemassa, silloin kun meillä kiinteitä aloiteltiin, mutta niiden puurojen ainesosaluettelot karkoittivat minut nopeasti luoltaan kummallisuudellaan.

Lihansyönnistä jälleen

Törmäsin tällaiseen artikkeliin http://www.vau.fi/Perhe/Huvitukset/Nakokulmia/Lasten-lihansyonnista/ . Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta täytyy sanoa, että allekirjoitan tuon ajatuksen siitä, että lapsen omaa moraalia ei saisi polkea. Odotan mielenkiinnolla niitä aikoja, jolloin poikani on sen ikäinen, että hän alkaa ymmärtää, mitä esimerkiksi liharuoka todellisuudessa on. Tuntuuko hänestä pahalta syödä lihaa, koska se on peräisin eläimestä, vai syökö hän sitä hyvällä halulla ilman minkäänlaista moraalista dilemmaa? Tulevaisuus näyttää sen. Mitä hän sitten ajatteleekaan, hänellä on ajatukseensa oikeus. Jos kävisi niin, että hän ei haluaisi syödä lihaa, hänen ei tietenkään tarvitsisi sitä syödä. Mutta en toki ole niin naivi että kuvittelisin poikani ajatusmaailman ehdottomasti menevän yksiin minun ajatusmaailmani kanssa. Lupaan olla pettymättä, jos hän ajattelee eri tavalla kuin minä. Ehkä silloin olen pikemminkin ylpeä hänestä - että hänelle on kehittynyt oma kyky ajatella, eikä ainoastaan toistaa vanhempiensa ajatuksia.

Tämä kirjoitukseni on nyt jatkoa aiemmalle blogimerkinnälleni Eläinkuntaa ja etiikkaa.

Uusia makuja

Meillä on tullut makurepertuaariin mukaan uusia makuja viime päivinä. Niksu on maistellut hieman puolukkapuuroa, aika ison määrän hirvenlihaa, linssipihvejä sekä luumuja, ananasta ja appelsiinia. Appelsiinille vähän irvisteltiin, taisi olla liian kirpakkaa. Ananas oli liian kovaa pureskeltavaksi (siis tuore, ei säilyke). Luumut toimivat hyvin varsinkin kuoren kanssa tarjoiltuna, pysyivät paremmin koossa kuoren ansiosta. Mutta koska niiden kuori on aika ohut ja pehmeä, Niksu meinasi syödä kuorenkin. Jouduin kaivamaan kuoren hänen suustaan, ettei se menisi kurkkuun. Ei ole ihan hyvä lähestymistapa ehkä sekään. Hirvenlihaa hän söi pihviksi paistetussa muodossa ja tykkäsi todella paljon, vaikka yleisönä olevat sukulaiset eivät tahtoneet uskoa, että vauvalle maistuisi niin voimakkaasti riistan makuinen ruoka. Linssipihvit maistuivat myös, vaikka niistä tulikin aika kuivia ja murenevia, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tein ja ilmeisesti vähän huonohkolla ohjeella. Täytynee kokeilla jotain muuta ohjetta.