Mieltymykset tarkentuvat

Niksu on nyt sormiruokaillut lähes kaksi kuukautta. Nyt hänen syömisessään on huomattavissa jo aika selvästikin tarkentumista makumieltymysten suhteen. Enää ei suuhun pistetä huoletta ihan mitä vaan nenän eteen kannetaan, vaan jotkut ruuat ovat suosikkeja, toiset inhokkeja, ja joitakin pitää vähän "maustaa" että ne kelpaisivat.

Teolliset vauvan soseet, joihin suhtaudun aika nuivasti ja ristiriitaisin tuntein, näyttävät maistuvan lapselleni erityisen hyvin. Tämä koskee nimenomaan marja- ja hedelmäsoseita - muita teollisia soseruokia en hänelle ole koskaan tarjonnut, enkä tarjoa. Minusta ei tunnu mielekkäältä antaa esimerkiski lihapataa tai muuta kokonaista ateriaa epämääräiseksi mössöksi sekoitettuna, enkä muutenkan oikein usko teollisten ruokien laadukkuuteen. Mutta marja- ja hedelmäsoseet ovat vielä ihan OK, lähinnä "sivutoimisina" herkkujuttuina, ei pääruokana. Varsinkin marjasoseita suosin siksi, koska vaikka meiltä löytyykin marjoja pakastimesta, en oikein viitsi niitä Niksulle tarjota, koska ne on pakastettu sokeroituna. Ja haluan välttää lisättyä sokeria. Vauvanruokahyllystä löytyy sokeroimattomia marjasoseita. Ja löytyy sieltä kyllä sokeroitujakin, mutta niitä en ole ostanut.

En sinänsä ihmettele, miksi teollisesti valmistettu ruoka maistuu lapsen suuhun hyvältä. Olen kuullut, että joissakin perheissä on vauva kieltäytynyt tavallisesta puurosta maistettuaan vauvanruokahyllystä otettua, kaikenlaisilla kummallisilla aineksilla höystettyä puuroa. Kyllähän ne varmasti hyvälle maistuvat, kun ne on käsitelty ja muokkailtu sellaiseksi, että maku olisi hyvä. Ja sekaan pistetty vähän vanilijaa ym. kivaa makuainetta. Ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että tuollaiset ruuat maistuvat hyvälle - maistuuhan minunkin mielestäni karkki hyvälle, vaikka se onkin hirveää lisäaine-väriaine-sokeri -sotkua. Tai ehkä juuri siksi se maistuu hyvälle!

Meillä marja- ja hedelmäsoseita tarjottaan dipattuna ja puuroon (siis siihen ihan aitoon peruspuuroon) päälle lisättynä. Kyllähän ihan paljas puuro on hieman valjun makuista. Niilo on alkanut nirsoilla sen kanssa, mutta puuron päälle sipaistu marjasose tekee annoksesta heti houkuttelevamman. Puurossa on rautaa, mutta se tarvitsee C-vitamiinia imeytyäkseen, ja sitähän saa esimerkiksi marjasoseesta. Tosin ihan aito hedelmä sellaisenaan olisi paras vaihtoehto. Soseisiin C-vitamiini on lisätty keinotekoisesti.

Toki meillä hedelmiäkin syödään ihan sellaisenaan. Parhaiten uppoaa banaani. Kiivin suhteen nirsoillaan välillä, ja välillä suostutaan syömään. Myös päärynää ja luumua on viime aikoina tullut syötyä hyvällä menestyksellä.

Niksu selvästikin suosii ruokia, joissa on paljon energiaa. Se on toki luonnollinen lähestymistapa. Varsinkin proteiinipitoiset ruuat, kuten soijasta, linsseistä, kikherneistä, lihasta tai kananmunasta valmistetut ruuat maistuvat erittäin hyvin. Kananmunaa tulee tarjottua usein ihan vaan paistettuna versiona, se on sormiruokailijalle helppo käsitellä.

Makaronilaatikko

Vehnätön ja maidoton kasvismakaronilaatikko sormiruokailijalle, jolla on hallinnassa jo jonkinlainen pinsettiote.

Ohjeessa olevat määrät ovat arvioita - tein tästä onnistuneen kokeiluversion muutama päivä sitten, mutten kirjoittanut määriä ylös, joten en ole ihan varma ovatko tässä nyt esittelemäni määrät oikein.

3 dl riisipastaa, mieluiten isokokoista kierrepastaa (tavallinenkin pasta käy, mutta jos haluaa vältellä vehnää, niin riisipasta on hyvä valinta)
2 tomaattia
2 porkkana
pienen kesäkurpitsan puolikas (tai kolmasosa isosta)
3/4 dl soijarouhetta
1 muna
suolaton luomu-kasvisliemikuutio (Herbmare)
yrttimausteseosta (jossa ei ole suolaa eikä E-aineita), esim. pizzamauste
öljyä

Pilko tomaatit, raasta porkkanat ja siivuta ohuiksi siivuiksi kesäkurpitsa. Paista kasviksia pannulla öljyssä (ei kovin kuumalla lämmöllä) niin kauan että kesäkurpitsa on aivan pehmeää. Kannattaa paistamisen loppuvaiheessa haudutella kasviksia kannen alla. Älä anna kasvisten kuivahtaa, vaan lisää joukkoon tarvittaessa vähän vettä. Mausta yrttimaustesekoituksella. Keitä pasta runsaassa vedessä, joka on maustettu liemikuutiolla. Ota keittämisen jälkeen keitinvettä talteen noin 3 - 4 dl. Kun se on jäähtynyt jonkin verran, vatkaa sen joukkoon kananmuna nopeasti. Sekoita kasvikset ja pasta keskenään, ja sekoita niiden joukkoon soijarouhe. Laita seos öljyttyyn uunivuokaan, ja kaada muna-vesi -seos sen päälle. Jos nestettä näyttää olevan liian vähän, eli iso osa ruuasta jää ihan "kuiville", kaada vähän vettä sekaan. Ruoka ei saa kuitenkaan uida vedessä, koska kuivahko laatikko on sormiruokailijalle kätevämpi kuin vetinen. Paista kannella peitettynä 200 asteessa 40 minuuttia. Kurkkaa paistamisen loppuvaiheessa kannen alle - jos laatikko näyttää vetiseltä, ota kansi pois ja anna ruuan paistua valmiiksi ilman sitä.

Teollista postia

Postilaatikkooni tupsahti kirje Muksu-merkkiseltä lastenruokavalmistajalta. Muistan lukeneeni Lenni-led weaning -blogista merkinnän, jossa bloggaajalle oli tullut samanlainen kirje. Ja kovin samanlaisia ajatuksia tämä paketti minussakin herätti, kuin hänessä.

Kirjeen mukana tullut täysjyväpuuro oli sisällöltään sellainen, ettei minulla ole pienintäkään halua syöttää sitä lapselleni. Tässä Muksu täysjyväpuuron (iltapuuro) ainesosaluettelossa on sellainen lista kaikenlaisia ihmeellisiä aineita, että en uskaltaisi tätä vauvalleni antaa. Ainesosalista on todella pitkä. Sieltä löytyy mm. emulgointiainetta, aromia, maltodekstriiniä, niasiinia, pantoteenihappoa, tiamiinia, biotiinia. En tiedä mitä nuo aineet ovat. En halua antaa vauvalle mitään sellaista, josta en tiedä, mitä se on. En halua sokeasti luottaa teollisesti tuotettujen ruokien turvallisuuteen. Varsinkaan sen jälkeen, kun tulin katsoneeksi Ylen Silminnäkijän "Koiranruokaa vauvalle". Siinä kyseenalaistettiin melko rankasti teollisten lastenruokien turvallisuus.

Meidän käyttämissämme puurohiutaleissa lukee ainesosalistassa tasan yksi aine, esimerkiksi kaurahiutalepaketissa luke kaura, ei muuta. Ostan nämä hiutaleet sieltä "aikuisten" puurohyllystä, eli en vauvanruokahyllystä. Olen kyllä vieraillut myös siellä vauvanruokahyllyn puolella puuropaketteja tutkailemassa, silloin kun meillä kiinteitä aloiteltiin, mutta niiden puurojen ainesosaluettelot karkoittivat minut nopeasti luoltaan kummallisuudellaan.

Lihansyönnistä jälleen

Törmäsin tällaiseen artikkeliin http://www.vau.fi/Perhe/Huvitukset/Nakokulmia/Lasten-lihansyonnista/ . Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta täytyy sanoa, että allekirjoitan tuon ajatuksen siitä, että lapsen omaa moraalia ei saisi polkea. Odotan mielenkiinnolla niitä aikoja, jolloin poikani on sen ikäinen, että hän alkaa ymmärtää, mitä esimerkiksi liharuoka todellisuudessa on. Tuntuuko hänestä pahalta syödä lihaa, koska se on peräisin eläimestä, vai syökö hän sitä hyvällä halulla ilman minkäänlaista moraalista dilemmaa? Tulevaisuus näyttää sen. Mitä hän sitten ajatteleekaan, hänellä on ajatukseensa oikeus. Jos kävisi niin, että hän ei haluaisi syödä lihaa, hänen ei tietenkään tarvitsisi sitä syödä. Mutta en toki ole niin naivi että kuvittelisin poikani ajatusmaailman ehdottomasti menevän yksiin minun ajatusmaailmani kanssa. Lupaan olla pettymättä, jos hän ajattelee eri tavalla kuin minä. Ehkä silloin olen pikemminkin ylpeä hänestä - että hänelle on kehittynyt oma kyky ajatella, eikä ainoastaan toistaa vanhempiensa ajatuksia.

Tämä kirjoitukseni on nyt jatkoa aiemmalle blogimerkinnälleni Eläinkuntaa ja etiikkaa.

Uusia makuja

Meillä on tullut makurepertuaariin mukaan uusia makuja viime päivinä. Niksu on maistellut hieman puolukkapuuroa, aika ison määrän hirvenlihaa, linssipihvejä sekä luumuja, ananasta ja appelsiinia. Appelsiinille vähän irvisteltiin, taisi olla liian kirpakkaa. Ananas oli liian kovaa pureskeltavaksi (siis tuore, ei säilyke). Luumut toimivat hyvin varsinkin kuoren kanssa tarjoiltuna, pysyivät paremmin koossa kuoren ansiosta. Mutta koska niiden kuori on aika ohut ja pehmeä, Niksu meinasi syödä kuorenkin. Jouduin kaivamaan kuoren hänen suustaan, ettei se menisi kurkkuun. Ei ole ihan hyvä lähestymistapa ehkä sekään. Hirvenlihaa hän söi pihviksi paistetussa muodossa ja tykkäsi todella paljon, vaikka yleisönä olevat sukulaiset eivät tahtoneet uskoa, että vauvalle maistuisi niin voimakkaasti riistan makuinen ruoka. Linssipihvit maistuivat myös, vaikka niistä tulikin aika kuivia ja murenevia, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tein ja ilmeisesti vähän huonohkolla ohjeella. Täytynee kokeilla jotain muuta ohjetta.

Ruokintaohjeet herättävät hilpeyttä

Laitoinpa aikani kuluksi Goolgeen haluksanaksi "vauvan ruokinta", ja päädyin seuraavanlaiselle sivulle: http://www.perhekerho.net/vauva/vauvanruoka_ikasuositukset.htm . Kyseisen tekstin sisällössä ei ollut sinänsä mitään uutta tietoa, onhan noita samantyyppisiä juttuja tullut lukeskeltelua, ja neuvolan tätin suusta kuultua. Mutta nyt huomasin löytäväni tästä jotain viihdearvoa, koska sormiruokailuperheen näkökulmasta katsottuna nuo ohjeet aiheuttivat lievää hilpeyttä. Koska moni kohta tuntui siltä, että me olemme tehneet ihan päinvastoin.

Tähän väliin sanottakoon, että tämän tekstin tarkoitus ei ole mollata soseruokintaa tai väittää sitä koskevien ohjeiden olevan jotenkin väärässä, vaan tuoda lähinnä esille sitä, miten erilaisia nämä kaksi menetelmää ovatkaan.

Tässäpä muutamia kohtia, mitä tuossa ohjeessa luki, ja miten meillä se käytännössä tehtiin.

"Ensimmäiset makuannokset ovat pieniä, parin teelusikallisen luokkaa."
No, se mitä suuhun tai mahaan päätyi, oli varmaankin vielä vähemmän... Mutta tarjoiltu annos oli enemmänkin "kouratolkulla" kuin pari teelusikallista.

"Uusiin makuihin myös totutellaan hitaasti maku kerrallaan, ja uusia makuja tulee mukaan pari, kolme viikossa. Näin selviää myös se, aiheuttaako jokin ruoka-aineista mahdollisesti allergisia oireita vauvalle."
Tässä asiassa olemme olleet kyllä todella erilaisia. Uusia makuja tuli ensimmisen viikon aikana mukaan niin monta, että riittääköhän edes kahden käden sormet niitä laskemaan? Eipä tullut kyllä laskettua. Mitä hitauteen tulee, niin sormiruokailussa se hitaus tulee luonnostaan siitä, että lapsi ei alussa niele juuri mitään. Tuo allergia-aspekti on tietysti oikein fiksu ajatus, mutta meillä ollaan sen suhteen oltu aika huolettomia. Niksulle ei ole tullut täysimetysaikana mitään kummempia oireita tai mahavaivoja vaikka minä söin mitä tahansa. Emmekä me vanhemmat ole allergisia. Joten olen rohjennut olettaa, että allergioita ei tarvitse niin hirveästi pelätä. Tietysti jos jotain oireita tulee, niin pitää selvittää, mikä on syyllinen. Eipä vaan ole oireita näkynyt.

"Perinteinen aloitusruoka on äidinmaidolla tai vedellä ohennettu, hyvin soseutettu peruna"
Meidän aloitusruokaamme ei ohennettu, ei soseutettu eikä se se ollut perunaa.

"Useimmille vauvoille maistuvat myös erilaiset miedot kasvissoseet, jossa on yhdistelty eri kasviksia ja juureksia. Kun peruna on tullut tutuksi, siihen kannattaa yhdistää vuoron perää esimerkiksi kukkakaalia, porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa, jotka perunaan sekoitettuna maistuvat miedommilta kuin yksinään."
Tässä tekstinpätkässä minun silmääni särähti sana "mieto". Miksi kaiken pitää olla niin hirveän mietoa? Miksi esimerkiksi kukkakaali, joka on mielestäni yksinäänkin todella miedon makuinen, pitäisi sekoittaa peruaan jotta se maistuisi vielä miedommalle? Meillä ei olla kyllä mietoiltukaan, vaan kaikki on tarjoiltu sellaisenaan, ilman keskenään sekoittamista. Ehkäpä tälle mietousvaatimukselle löytyy soseruokailussa joku järkevä selitys - onko se sitten se, että kun ruokaa työnnetään lapsen suuhun syöttäjäntahtisesti eikä lapsentahtisesti, ei ole oikein reilua tuupata sinne suun perälle jotain voimakkaan makuista. No, tämä asia ei päde tietenkään sormiruokailussa. Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin teoksessa Omin sormin suuhun (Baby-led weaning) sanotaan mietoudesta seuraavaa: "makumaailmaa ei ole syytä rajoittaa mietoihin makuihin - - imetettyjen vauvojen saaman maidon maku vaihtelee äidin ruokavalion mukaan, ja he pitävätkin usein uusista, vahvoistakin mauista varsinkin, jos äiti syö niitä usein. - - useimmat vauvat ovat yleensä halukkaita kokeilemaan jopa voimakkaita makuja. - -  Monet sormiruokailevat vauvat ovat yllättäneet vanhempansa maistamalla mausteista tai tulista ruokaa ja jatkamalla sen syömistä." Itse en rohkenisi tarjota lapselle tulista ruokaa, mutta yrttimausteita ja hieman mustapippuria olen laittanut uunijuureksien päälle, ja polentaryynit olen maustanut suolattomalla kasvisliemikuutiolla, ja kaikki nämä ovat maistuneet erittäin hyvin lapselleni.

Pinsettiotetta pukkaa

Taidamme olla kovaa vauhtia menossa kohti ihan ihka oikeaa pinsettiotetta. Ihan hyvä saavutus juuri 7 kk täyttäneeltä. Katselin tänään ihaillen, kuinka poikani poimi sormiinsa liukkaita, pienikokoisia persikanpalasia sormiensa avulla. Ruokaa menee vähemmän roskiin, kun pienetkin palat saadaan näin näppärästi syötyä. En enää ole turhan tarkka siitä, minkä kokoisia paloja pojalle annan, koska hän tuntuu selviytyvän mistä tahansa. Helpoiten käsiteltävät ruokapalat hän laittaa yhdellä kädellä suuhun, mutta jos hän huomaa jonkin olevan liukas tai mössööntyvä, hän ohjaa se suuhun yhdellä kädellä ja tukee palasta samalla toisella kädellä. Hyvin onnistuu, ja äiti on ylpeä.

Ensimmäisen kuukauden yhteenveto

Ensimmäinen sormiruokailukuukausi alkaa olla takanapäin, ja Niksu on nyt täyttänyt seitsemän kuukautta. Voisin vähän tiivistää ensimmäisen sormiruokailukuukautemme sisältöä.

Tämän kuukauden aikana Niksu on syönyt tai ainakin maistanut

• porkkanaa
• perunaa
• bataattia
• kukkakaalta
• parsakaalta
• kesäkurpitsaa
• kurkkua
• rypsiöljyä
• oliiviöljyä
• yrttimausteita
• hunajamelonia
• banaania
• nektariinia
• persikkaa
• omenaa
• päärynää
• avokadoa
• kananmunaa
• lohta
• puuron muodossa kauraa, ohraa, ruista, vehnää, hirssiä, tattaria
• maissipolentaa
• soijarouhetta
• hedelmäsosetta purkista
• riisikakkua
• maissinaksua
• suolatonta luomu-kasvislientä (käytetty polentassa mausteena)

 Tämän kuukauden aikana Niksu oppi mm.

• istumaan hyvin ja ilman tukemista syöttötuolissa
• käsittelemään ruokia, myös mössööntyviä ja liukkaita tosi näppärästi käsillään, varsinkin aika kömpelöön alkutilanteeseen nähden
• ei vielä pinsettiotetta, mutta jotakin sen suuntaista jo (eli ruokaan tarttuminen satunnaisesti sormilla koko nyrkin sijaan)
• syömään nyrkin sisältä, eli ruokapalan ei tarvitse enää sojottaa nyrkistä ulos
• lusikan käsittelemisen alkeet - saa itse lusikalla ruuan suuhun muttei osaa vielä ottaa ruokaa lusikkaan lautaselta
• juomaan nokkamukista, mutta ei omin käsin, tosin sitäkin jo kovasti yrittää
• ilmaisemaan kuuluvasti ja näkyvästi, jos tarjoilu ei pelaa tarpeeksi nopeasti...

Ja sitten vielä äidin fiilikset tästä kuukaudesta tiiviisti sanottuna: tämä on ollut todella antoisa kokemus koko perheelle. En olisi uskonut lapsen kehittyvän niin nopeasti niin taitavaksi syöjäksi. Enkä olisi uskonut sitäkään, että lapsi pitää syömisestä niin paljon ja viihtyy ilman hermostumista pitkiäkin aikoja syöttötuolissa ruokien äärellä. Lapsen sormiruokailun katseleminen on ollut palkitsevaa ja viihdyttävää. Ryhdyin sormiruokailupuuhiin epävarmasti ja epäonnistumista peläten, mutta nyt olen varma siitä että tällä linjalla pysytään. Kun ei ole mitään syytä olla pysymättä.

Eläinkuntaa ja etiikkaa

Minä olen vegetaristi. Olen ollut sitä kauan, lähes puolet elämästäni. Aloitin jo ennen raskautta pohdiskelut siitä, tulenko syöttämään tuleville lapsilleni lihaa. Kysymys on ollut minulle vaikea, koska siinä on niin monta ulottuvuutta. Oma vegetarismini liittyy toisaalta eettisiin ja ekologisiin asioihin, mutta on ennen kaikkea elämäntapa ja tottumus. Niksun isä ei ole vegetaristi enkä ole häntä koskaan koettanut sellaiseksi käännyttää. Mielestäni jokainen saa tehdä oman valintansa näissä asioissa. Niinpä meidän jääkaapistamme löytyy aina liharuokiakin, vaikka perheen emäntä on vannoutunut kasvissyöjä (lakto-ovo).

Monesti kuulee sanottavan, että jos perheen lapset saavat vain vegetaristiruokaa, lapsen pitäisi itse saada tehdä se valinta. Että vegevanhemmat ovat toimineet väärin tehdessään lapsesta vegetaristin. Tuolla argumentilla ei ole mielestäni mitään pohjaa, koska ihan yhtä lailla voitaisiin lihaa syövän lapsen vanhemmille sanoa, että mikset antanut lapsen valita, vaan teit hänestä sekasyöjän. Minä olen sitä mieltä, että mitä sitten ikinä vauvallemme tarjoilemmekaan, hän ilman muuta saa valita oman ruokavalionsa sitten kun osaa sellaisen valinnan tehdä (esim. eettisyyteen liittyvien kysymyksien suhteen).

Minusta olisi tärkeää, että lapsi saisi tietää, mistä ruoka on peräisin. Että hänelle näytettäisiin, kuinka vaikkapa peruna ja porkkana kasvaa kasvimaan mullassa, marjat metsän mättäiköissä, viljat viljapelloilla ja niin edelleen. Ja sama pätee lihaan. Minä haluaisin näyttää lapselleni, että se epämääräisen muotoinen möykky siellä kaupan hyllyllä ei ole alun perin lähtöisin kaupan hyllyltä, vaan elävästä eläimestä. Joskus oikein kieroina hetkinäni (ennen kuin lastani oli vielä olemassa) mietin, että lapsi pitäisi viedä ekskursiolle teurastamolle, että hän saisi tietää, mistä liharuoka on peräisin. Mutta luulempa, että suojeluvaistoni tulee pitämään lapseni kaukana sellaisesta paikasta. Sitäpaitsi niissä ei taideta mitään avoimien ovien päiviä lapsiperheille järjestää. Mutta karjatilalle tulemme varmasti tutustumaan, varsinkin kun siihen on erään maanviljelijäsukulaisen ansiosta mahdollisuus.

Minulla on ollut hetkiä, jolloin olen ollut varma, että en anna lapselleni lihaa. Ja toisaalta niitä hetkiä, jolloin olen miettinyt, että onko minulla oikeutta ottaa lapseltani lihansyönnin mahdollisuutta pois. Olen lukenut aiheesta monenlaisia, keskenään jossain määrin ristiriitaisia tietoja. Yleisin käsitys näyttää kuitenkin olevan, että lapsi voi pärjätä ja kasvaa hyvin pelkällä lakto-ovo-vegetarismilla. Jos olisin yksinhuoltaja, niin luultavasti lapseni saisi tämän ruokavalion mukaista sapuskaa.

Mutta en ole yksinhuoltaja. Pitkään asiaa pohdittuani ja mielenkiintoisia keskusteluja mieheni kanssa käytyäni tulin siihen erittäin maalaisjärkiseen tulokseen, että lapsi syö sitä mitä vanhemmatkin syövät. Eikös niin tehdä joka perheessä? Minä tarjoan lapselle kasvisruokaa, lapsen isä sekasyöjänä tarjoaa hänelle sekasyöjän ruokaa ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Tänään Niksusta tuli sekasyöjä, kun hän söi ensimmäistä kertaa elämässään eläintä. Isin paistama kala maistui lapselle hyvin. Mikäpä minä olisin sitä häneltä kieltämään.