Yksivuotias sormiruokailija

Sormiruokailijamme vietti juuri yksivuotissyntymäpäiviään. Nyt voisi olla hyvä hetki kertoa, millaisella mallilla sormiruokailumme tällä hetkellä on.

Ymmärtääkseni soseruokinnalla kiinteänsä aloittaneet, neuvolan virallissuositusten mukaan edenneet vauvat ovat yksivuotiaana sellaisessa vaiheessa, että he harjoittelevat omin sormin syömistä. Meidän lapsukaisemme sen sijaan on jo sormiruokailun mestari - opetteleuvaiheet ovat kaukana takanapäin.

Sormiruokailun suurimmaksi ongelmaksi koetaan yleensä hirvittävä sotku, mitä siitä syntyy. Meillä tämäkin ongelma on jo jonkin aikaa ollut taaksejäänyttä elämää. Niksusta on tullut varsin siisti syömäri. Enää häntä ei tarvitse vuorata hihallisella ruokalapulla eikä jynssätä pitkin naamaa, hiuksia, syöttötuolia, lattiaa, seiniä jne. olevia puuroja. Ihan simppeli perusruokalappu riittää, ja ruokaa ei yleensä päädy mihinkään muualle kuin suuhun. Paitsi silloin, kun lapsi on väsynyt tai muuten levottomalla tuulella. Silloin hän pudottelee hyvin teatraalisella käden heilautuksella ruokia lattialle. Tosin sekään ei mene enää heittelyksi, vaan ruuat yleensä tipahtavat suunnileen samaan kohtaan, mistä ne on helppo kaapaista pois. Moni ruokasessio päättyy niin, ettei lattiaa tarvitse putsata lainkaan. Pahin sotku syntyy murenevista ruuista, murusia valuu väkisinkin sinne mihin ne eivät kuulu, ja niiden luuttuaminen on hieman rasittavaa.

Joka tapauksessa syömisestä on tullut niin siistiä, että viitsin varsin huoletta mennä lapseni kanssa ravintolaan tai kylään ja antaa hänen osallistua ruokailemiseen. Mukana kulkee Tinydiner, joka on aivan loistava keksintö.


Sormiruokailu oli alun perin minulle eräänlainen kokeilu, ja sille tielle jäätiin, koska se osoittautui kaikin puolin järkeväksi. Minä en tiedä, miksi lasta pitäisi syöttää. Vaikka kuinka koetan miettiä, en vaan keksi siihen mitään syytä.

Yksi syy, miksi aloitimme kiinteät sormiruokaillen, oli se, että halusin syömisen olevan lapselle mukava virike, eikä muita virikkeitä ruokapöytään kaivattaisi. Minua häiritsi suunnattomasti ajatus siitä, että syövää lasta hämätään lelulla ja vaivihkaa ujutetaan ruokaa suuhun, kun hän ei huomaa mitä on tekemässä. Mieleeni oli painunut ikävännäköisiä kuvia siitä, kuinka lapset kiukuttelevat heille tyrkytettyä ruokaa vastaan. Halusin tehdä kaikkeni sen eteen, että lapselleni tulisi positiivinen ja luonteva suhde ruokaan. Mielestäni syöminen on kivaa, miksei se siis voisi olla kivaa myös vauvan mielestä. Sormiruokailu täytti odotukseni tämän asian suhteen. Meillä ei ole koskaan leluja tai muitakaan houkuttimia ruokapöydässä, eikä niille ole tarvetta. Kaikenlainen painostaminen, pakottaminen ja muu sellainen ei-luonnollinen lähestymistapa lapsen ruokkimiseen on meille vierasta. Toisinaan, kun lapselta meinaa unohtua että nyt ollaan syömässä, saatamme siirtää hänen huomionsa takaisin ruokaan puhumisella ja kenties osoittelemalla ruokaa. Välillä saatamme ojentaa hänelle ruokapaloja, jos hän näyttää olevan kovin hajamielisellä tuulella. Ruuan ojentaminen ei kuitenkaan tarkoita tuputtamista saati ruuan työntämistä lapsen suuhun.

Ei ruokailu toki aina ruusuista ole. Varsinkin väsyneenä Niksu saattaa keskittyä pelkkään heilumiseen, metelöintiin ja muuhun epäolennaiseen, kun pitäisi syödä. Varsinkin, jos tarjolla ei ole parasta herkkua. Joskus vanhemmilla meinaa mennä hermot riehuvaan ja nyt jo kovasti omaa tahtoaan osoittavaan lapseen, mutta se taitaa olla aivan normaalia arkea itse kullekin lapsiperheen äidille ja isälle.

Monet ovat huolissaan siitä, ettei sormiruokailija saa tarpeeksi ruokaa, koska syödyt ruokamäärät näyttävät kovin pieniltä. Meillä ei ole koskaan ollut tällaista ongelmaa, koska Niksun ruokahalu ja motivaatio syömiseen on aina ollut suurta. Pikemminkin minua joskus kauhistuttaa, että miten lapseen voi mahtua noin valtavia ruokamääriä, kuin mitä hän kerralla saattaa syödä. Imettäminen alkoi varsin nopeasti meillä menettää merkitystään, vaikka olikin puolivuotiaaksi saakka ollut erittäin merkittävässä asemassa lapsemme ruokavaliota - hän oli nimittäin täysimetetty, ilman korvikkeita. Nyt vuoden ikäisenä imetys on lopetettu kokonaan. Sekä minulla että lapsellani lopahti kiinnostus siihen touhuun. Nyt ollaan siirrytty siis normaaliin lehmänmaitoon.

Lopuksi vielä listausta joistakin ruuista, mitä sormiruokailijamme ruukaa syödä:

• hedelmät: klementiini, appelsiini, nektariini, banaani jne.
• puurot: "aikuisten" puurohyllystä ostetut tavalliset puurohiutaleet, niistä keitetään sen verran paksu puuro, että sen voi paloitella ja syödä sormin
• liha: esim. jauhelihapihvit (ilman suolaa, korppujauhojen sijasta polentaryynit koska korppujauhoissa on suolaa)
• makaronilaatikko - Niksun suurin herkku: aivan perinteisen reseptin mukaan tehtynä mutta suolattomana, nykyisin jo ihan oikeasta maidosta (aiemmin maidon tilalla soijajauhoista tehty soijamaito), vegeversiossa jauhelihan tilalla soijarouhe
• keitetyt tai uunissa paistetut perunat
• munakas (esim. öljyssä paistetulla porkkanaraasteella "täytetty")
• erilaiset piirakkavuoassa paistetut paistokset/piiraat, jotka sisältävät esim. linssejä, kaurahiutaleita, riisihiutaleita ym.
• soijarouhepihvit

9 kk kuulumiset

En ole kirjoittanut tänne vähään aikaan, joten olisi ehkä kuulumisten paikka. Niksu on nyt 9,5 kk ikäinen ja on siis syönyt kiinteää ravintoa 3,5 kuukautta. Sormiruokailusta on tullut meillä niin itsestäänselvä osa elämää, että olen jotenkin aivan vieraantunut siitä ajatuksesta, että vauvoja ruokitaan myös lusikkaruokinnalla/soseilla. Välillä meinaa unohtua, että se menetelmä on yleinen tapa ja suositus, ja tämä meidän menetelmä on jotenkin poikkeuksellinen.

Lapsen ruokinta aiheuttaa välillä päänvaivaa tällaiselle laiskanpuoleiselle äidille. Ei aina tahdo keksiä, mitä laittaisi ruuaksi. Ja ei tahdo jaksaa laittaa ruokaa. Olisipas helppoa elää valmisruuilla tai eineksillä! Mutta ei, me laitetaan ruuat itse. Lukuunottamatta puuron päälle mausteeksi sipaistavaa kaupan marjasosetta. Jotta asiat eivät menisi liian hankaliksi, olen ollut lapsen ruokinnan suhteen ahkara mikron ja pakastimen käyttäjä. Ruokaa tehdään yleensä aina reilusti kerralla ja pakastetaan osa.

Tällä hetkellä meillä on hankala vaihe, kun epäilen, että lapselle olisi tullut allergiaa, ja syylliseksi epäilen viljoja. En tiedä mistä viljasta on kyse, joten kokeilen nyt viljatonta ruokavaliota suunnitelmissa tuoda myöhemmin yksitellen viljalajikkeita takaisin ruokavalioon. Ilman viljaa on hankala suunnitella päivän aterioita, kun tähän mennessä on sekä aamupala että iltapala ollut puuroa, ja monet muutkin ruokalajikkeet sisältävät viljoja. Riisipasta ja -hiutaleet ovat tulleet nyt kuvioihin mukaan, mutta niissäkin pitäisi pitää joku kohtuus. Tänään tarjosin kvinoapuuroa, josta ei tullut tarpeeksi jäykkää syötäväksi sormin isoina ja kiinteinä möykkyinä, mutta onneksi näppäräsorminen poikani osaa käsitellä mitä tahansa epämääräistä höttöä. Kvinoa maistui hyvin, samoin mustikat, joita hän sai tänään ensimmäistä kertaa elämässään sellaisenaan maisteltavaksi. Oli siis oikea superfood-ateria, kun syötiin kvinoaa ja mustikoita.

Toinen hankaluus, mikä on tällä hetkellä päällä, on lapsen juuri oppima taito heitellä ruokaa. Jo pari kuukautta sitten haasteeksi meillä tuli ruuan tahallinen pudotteleminen lattialle, mutta nyt ollaan siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen, eli heittelemiseen. Syöttötuolin alla oleva vahakangas ei enää riitä vastaanottamaan kaikkea, mitä tuolissa istuja päättää nakella, koska heittokäsi on jo varsin taitava. Tämä asia aiheuttaa tuskastumista ruokkijoissa ja siivoojissa, mutta eipä sille oikein mitään mahda, täytyy vaan odotella että suurin innostus heittelemiseen menisi ohi. Pitäisi olla ylpeä lapsesta, kun hän on oppinut jotain uutta...

Toinen kuukausi takana - yhteenvetoa

Olen bloggaillut sormiruokailusta vähemmän tämän toisen kuukauden aikana, kuin ihan alussa tein. Se johtuu siitä, että sormiruokailu ei enää tunnu uudelta ja ihmeelliseltä asialta, josta haluaisi koko ajan olla kirjoittelemassa, vaan siitä on tullut normaalia arjen rutiinia.

Nyt voisi olla aika tiivistää, millaista aikaa oli sormiruokailun toinen kuukausi.

Tämän kuukauden aikana Niksu oppi ainakin

• pinsettiotteen - ja sen myötä syömään käytännössä minkäkokoisia ja -muotoisia ruokapaloja tahansa
• tekemään selvempää eroa eri makujen välille - omat mieltymykset "jalostuivat"
• pudottelemaan ruokaa tarkoituksella, ei pelkästään vahingossa, lattialle (jep, kaikki opitut asiat eivät välttämättä ole vanhempien mielestä hyviä juttuja)
• työstämään ruokaa suussa niin hyvin, ettei kakomista tapahdu enää juuri koskaan, eikä suusta tipahtele mitään ulos

Uusia makuja on tullut tämän kuukauden aikana repertuaariin runsaasti. Esimerkkeinä mainittakoon hirvenliha, naudanliha, kikherneet ja linssit. Ja hedelmistä mm. luumu ja kiivi.

Yksi merkittävä muutos, mitä tämän kuukauden aikana on tapahtunut, on imetyksen merkittävä väheneminen ja yöimetyksen poisjääminen. Niksu nukkuu noin 11 - 12 tuntia yössä syömättä kyseisenä aikana kertaakaan. En ole joutunut vieroittamaan häntä yöimetyksestä, vaan se tapahtui ikään kuin itsekseen: hän vaan alkoi pärjätä ilmankin. Juuri ennen nukkumaanmenoa syödään iso annos puuroa ja imetään äidinmaitoa jälkiruuaksi, ja sen jälkeen yöuni maistuu. Imetän häntä enää 4 - 5 kertaa päivässä, viiteen pyrin mutta toisinaan jää neljään. Niksu ei enää nykyään juurikaan pyydä rintaa, mutta kyllä se hänelle kelpaa kun tarjotaan. Kiinteää ruokaa hän syö neljästi päivässä. Korvikemaitoa hän ei saa koskaan, ja aterialla ruokajuomana toimii vesi.

Niksun syömät ruokamäärät ovat aika suuria. Sormiruokailua harjoittavien perheiden kuulee usein valittelevan sitä, että lapsi syö todella vähän, ja ollaan huolissaan siitä, saako hän tarpeeksi ravintoa. Meillä ei ole tuollaista huolta ollut. Lapsemme käytti pari-kolme viikkoa sormiruokailunsa alkutaipaleesta harjoitteluun, jolloin ruokamäärät eivät olleet kovin kummoisia, mutta sen jälkeen hän on syönyt todella reippaasti. Samalla aterialla saattaa mahaan upota vaikkapa kokonainen kananmuna tai kokonainen banaani, ja vielä jotain muuta evästä siihen päälle. En ymmärrä miten häneen mahtuu niin paljon ruokaa. Vaippaan ilmestyvät tuotokset kertovat, että ruokavalio on selvästikin kiinteisiin ruokiin painottunut.

Ensimmäisen kuukauden yhteenveto

Ensimmäinen sormiruokailukuukausi alkaa olla takanapäin, ja Niksu on nyt täyttänyt seitsemän kuukautta. Voisin vähän tiivistää ensimmäisen sormiruokailukuukautemme sisältöä.

Tämän kuukauden aikana Niksu on syönyt tai ainakin maistanut

• porkkanaa
• perunaa
• bataattia
• kukkakaalta
• parsakaalta
• kesäkurpitsaa
• kurkkua
• rypsiöljyä
• oliiviöljyä
• yrttimausteita
• hunajamelonia
• banaania
• nektariinia
• persikkaa
• omenaa
• päärynää
• avokadoa
• kananmunaa
• lohta
• puuron muodossa kauraa, ohraa, ruista, vehnää, hirssiä, tattaria
• maissipolentaa
• soijarouhetta
• hedelmäsosetta purkista
• riisikakkua
• maissinaksua
• suolatonta luomu-kasvislientä (käytetty polentassa mausteena)

 Tämän kuukauden aikana Niksu oppi mm.

• istumaan hyvin ja ilman tukemista syöttötuolissa
• käsittelemään ruokia, myös mössööntyviä ja liukkaita tosi näppärästi käsillään, varsinkin aika kömpelöön alkutilanteeseen nähden
• ei vielä pinsettiotetta, mutta jotakin sen suuntaista jo (eli ruokaan tarttuminen satunnaisesti sormilla koko nyrkin sijaan)
• syömään nyrkin sisältä, eli ruokapalan ei tarvitse enää sojottaa nyrkistä ulos
• lusikan käsittelemisen alkeet - saa itse lusikalla ruuan suuhun muttei osaa vielä ottaa ruokaa lusikkaan lautaselta
• juomaan nokkamukista, mutta ei omin käsin, tosin sitäkin jo kovasti yrittää
• ilmaisemaan kuuluvasti ja näkyvästi, jos tarjoilu ei pelaa tarpeeksi nopeasti...

Ja sitten vielä äidin fiilikset tästä kuukaudesta tiiviisti sanottuna: tämä on ollut todella antoisa kokemus koko perheelle. En olisi uskonut lapsen kehittyvän niin nopeasti niin taitavaksi syöjäksi. Enkä olisi uskonut sitäkään, että lapsi pitää syömisestä niin paljon ja viihtyy ilman hermostumista pitkiäkin aikoja syöttötuolissa ruokien äärellä. Lapsen sormiruokailun katseleminen on ollut palkitsevaa ja viihdyttävää. Ryhdyin sormiruokailupuuhiin epävarmasti ja epäonnistumista peläten, mutta nyt olen varma siitä että tällä linjalla pysytään. Kun ei ole mitään syytä olla pysymättä.