Partaäijää

Niksu täytti 10 kk ja sen kunniaksi olemme aloittaneet lehmänmaitovalmisteiden tarjoilun. Ruokalistalle on ilmestynyt raejuusto - helppo sormiruokailtava jota ei viitsi kuitenkaan kovin paljoa antaa suolan takia - sekä äidin lemppari: Partaäijä-jugurtti. Eli oikealta nimikkeeltään turkkilainen jugurtti, jota saa kaupasta pienissä valkoisissa ämpäreissä, partaisen äijän kuvalla varustettuna. Partaäijästä tuli jääkaappimme vakituinen asukas sen jälkeen, kun kokeilin karppaamista 1,5 vuotta takaperin. Karppaaminen tuli ja meni, mutta partaäijä jäi. Purkin kylkeä tutkiskeltuani olen todennut, että tämähän on erinomaista vauvanruokaa, ei sisällä mitään lisäaineita tai muita kummallisuuksia. Ja sitäpaitsi se on hyvää. Niksu on saanut sitä viime päivinä muutaman lusikallisen päivässä, ja on todella nopeasti hullaantunut tähän herkkuun. Kun nostan partisämpärin pöydälle, alkaa lapsella suu loppasta ja kuulua tyytyväistä hörinää. Toistaisksi hänen elimistönsä näyttäisi sietävän lehmänmaitotuotteita hyvin. Olen tarjonnut Partista tähän mennessä ihan sellaisenaan, lisäämättä siihen mitään. Mutta siihen voisi toki sekoittaa vaikka marjoja tai hedelmäraastetta.

Aiemmin valittelemani vilja-allergiaepäilys taitaa olla turha. Oireet katosivat, kun jätin kiivin pois ruokavaliosta.

9 kk kuulumiset

En ole kirjoittanut tänne vähään aikaan, joten olisi ehkä kuulumisten paikka. Niksu on nyt 9,5 kk ikäinen ja on siis syönyt kiinteää ravintoa 3,5 kuukautta. Sormiruokailusta on tullut meillä niin itsestäänselvä osa elämää, että olen jotenkin aivan vieraantunut siitä ajatuksesta, että vauvoja ruokitaan myös lusikkaruokinnalla/soseilla. Välillä meinaa unohtua, että se menetelmä on yleinen tapa ja suositus, ja tämä meidän menetelmä on jotenkin poikkeuksellinen.

Lapsen ruokinta aiheuttaa välillä päänvaivaa tällaiselle laiskanpuoleiselle äidille. Ei aina tahdo keksiä, mitä laittaisi ruuaksi. Ja ei tahdo jaksaa laittaa ruokaa. Olisipas helppoa elää valmisruuilla tai eineksillä! Mutta ei, me laitetaan ruuat itse. Lukuunottamatta puuron päälle mausteeksi sipaistavaa kaupan marjasosetta. Jotta asiat eivät menisi liian hankaliksi, olen ollut lapsen ruokinnan suhteen ahkara mikron ja pakastimen käyttäjä. Ruokaa tehdään yleensä aina reilusti kerralla ja pakastetaan osa.

Tällä hetkellä meillä on hankala vaihe, kun epäilen, että lapselle olisi tullut allergiaa, ja syylliseksi epäilen viljoja. En tiedä mistä viljasta on kyse, joten kokeilen nyt viljatonta ruokavaliota suunnitelmissa tuoda myöhemmin yksitellen viljalajikkeita takaisin ruokavalioon. Ilman viljaa on hankala suunnitella päivän aterioita, kun tähän mennessä on sekä aamupala että iltapala ollut puuroa, ja monet muutkin ruokalajikkeet sisältävät viljoja. Riisipasta ja -hiutaleet ovat tulleet nyt kuvioihin mukaan, mutta niissäkin pitäisi pitää joku kohtuus. Tänään tarjosin kvinoapuuroa, josta ei tullut tarpeeksi jäykkää syötäväksi sormin isoina ja kiinteinä möykkyinä, mutta onneksi näppäräsorminen poikani osaa käsitellä mitä tahansa epämääräistä höttöä. Kvinoa maistui hyvin, samoin mustikat, joita hän sai tänään ensimmäistä kertaa elämässään sellaisenaan maisteltavaksi. Oli siis oikea superfood-ateria, kun syötiin kvinoaa ja mustikoita.

Toinen hankaluus, mikä on tällä hetkellä päällä, on lapsen juuri oppima taito heitellä ruokaa. Jo pari kuukautta sitten haasteeksi meillä tuli ruuan tahallinen pudotteleminen lattialle, mutta nyt ollaan siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen, eli heittelemiseen. Syöttötuolin alla oleva vahakangas ei enää riitä vastaanottamaan kaikkea, mitä tuolissa istuja päättää nakella, koska heittokäsi on jo varsin taitava. Tämä asia aiheuttaa tuskastumista ruokkijoissa ja siivoojissa, mutta eipä sille oikein mitään mahda, täytyy vaan odotella että suurin innostus heittelemiseen menisi ohi. Pitäisi olla ylpeä lapsesta, kun hän on oppinut jotain uutta...