Mieltymykset tarkentuvat

Niksu on nyt sormiruokaillut lähes kaksi kuukautta. Nyt hänen syömisessään on huomattavissa jo aika selvästikin tarkentumista makumieltymysten suhteen. Enää ei suuhun pistetä huoletta ihan mitä vaan nenän eteen kannetaan, vaan jotkut ruuat ovat suosikkeja, toiset inhokkeja, ja joitakin pitää vähän "maustaa" että ne kelpaisivat.

Teolliset vauvan soseet, joihin suhtaudun aika nuivasti ja ristiriitaisin tuntein, näyttävät maistuvan lapselleni erityisen hyvin. Tämä koskee nimenomaan marja- ja hedelmäsoseita - muita teollisia soseruokia en hänelle ole koskaan tarjonnut, enkä tarjoa. Minusta ei tunnu mielekkäältä antaa esimerkiski lihapataa tai muuta kokonaista ateriaa epämääräiseksi mössöksi sekoitettuna, enkä muutenkan oikein usko teollisten ruokien laadukkuuteen. Mutta marja- ja hedelmäsoseet ovat vielä ihan OK, lähinnä "sivutoimisina" herkkujuttuina, ei pääruokana. Varsinkin marjasoseita suosin siksi, koska vaikka meiltä löytyykin marjoja pakastimesta, en oikein viitsi niitä Niksulle tarjota, koska ne on pakastettu sokeroituna. Ja haluan välttää lisättyä sokeria. Vauvanruokahyllystä löytyy sokeroimattomia marjasoseita. Ja löytyy sieltä kyllä sokeroitujakin, mutta niitä en ole ostanut.

En sinänsä ihmettele, miksi teollisesti valmistettu ruoka maistuu lapsen suuhun hyvältä. Olen kuullut, että joissakin perheissä on vauva kieltäytynyt tavallisesta puurosta maistettuaan vauvanruokahyllystä otettua, kaikenlaisilla kummallisilla aineksilla höystettyä puuroa. Kyllähän ne varmasti hyvälle maistuvat, kun ne on käsitelty ja muokkailtu sellaiseksi, että maku olisi hyvä. Ja sekaan pistetty vähän vanilijaa ym. kivaa makuainetta. Ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että tuollaiset ruuat maistuvat hyvälle - maistuuhan minunkin mielestäni karkki hyvälle, vaikka se onkin hirveää lisäaine-väriaine-sokeri -sotkua. Tai ehkä juuri siksi se maistuu hyvälle!

Meillä marja- ja hedelmäsoseita tarjottaan dipattuna ja puuroon (siis siihen ihan aitoon peruspuuroon) päälle lisättynä. Kyllähän ihan paljas puuro on hieman valjun makuista. Niilo on alkanut nirsoilla sen kanssa, mutta puuron päälle sipaistu marjasose tekee annoksesta heti houkuttelevamman. Puurossa on rautaa, mutta se tarvitsee C-vitamiinia imeytyäkseen, ja sitähän saa esimerkiksi marjasoseesta. Tosin ihan aito hedelmä sellaisenaan olisi paras vaihtoehto. Soseisiin C-vitamiini on lisätty keinotekoisesti.

Toki meillä hedelmiäkin syödään ihan sellaisenaan. Parhaiten uppoaa banaani. Kiivin suhteen nirsoillaan välillä, ja välillä suostutaan syömään. Myös päärynää ja luumua on viime aikoina tullut syötyä hyvällä menestyksellä.

Niksu selvästikin suosii ruokia, joissa on paljon energiaa. Se on toki luonnollinen lähestymistapa. Varsinkin proteiinipitoiset ruuat, kuten soijasta, linsseistä, kikherneistä, lihasta tai kananmunasta valmistetut ruuat maistuvat erittäin hyvin. Kananmunaa tulee tarjottua usein ihan vaan paistettuna versiona, se on sormiruokailijalle helppo käsitellä.

Ruokintaohjeet herättävät hilpeyttä

Laitoinpa aikani kuluksi Goolgeen haluksanaksi "vauvan ruokinta", ja päädyin seuraavanlaiselle sivulle: http://www.perhekerho.net/vauva/vauvanruoka_ikasuositukset.htm . Kyseisen tekstin sisällössä ei ollut sinänsä mitään uutta tietoa, onhan noita samantyyppisiä juttuja tullut lukeskeltelua, ja neuvolan tätin suusta kuultua. Mutta nyt huomasin löytäväni tästä jotain viihdearvoa, koska sormiruokailuperheen näkökulmasta katsottuna nuo ohjeet aiheuttivat lievää hilpeyttä. Koska moni kohta tuntui siltä, että me olemme tehneet ihan päinvastoin.

Tähän väliin sanottakoon, että tämän tekstin tarkoitus ei ole mollata soseruokintaa tai väittää sitä koskevien ohjeiden olevan jotenkin väärässä, vaan tuoda lähinnä esille sitä, miten erilaisia nämä kaksi menetelmää ovatkaan.

Tässäpä muutamia kohtia, mitä tuossa ohjeessa luki, ja miten meillä se käytännössä tehtiin.

"Ensimmäiset makuannokset ovat pieniä, parin teelusikallisen luokkaa."
No, se mitä suuhun tai mahaan päätyi, oli varmaankin vielä vähemmän... Mutta tarjoiltu annos oli enemmänkin "kouratolkulla" kuin pari teelusikallista.

"Uusiin makuihin myös totutellaan hitaasti maku kerrallaan, ja uusia makuja tulee mukaan pari, kolme viikossa. Näin selviää myös se, aiheuttaako jokin ruoka-aineista mahdollisesti allergisia oireita vauvalle."
Tässä asiassa olemme olleet kyllä todella erilaisia. Uusia makuja tuli ensimmisen viikon aikana mukaan niin monta, että riittääköhän edes kahden käden sormet niitä laskemaan? Eipä tullut kyllä laskettua. Mitä hitauteen tulee, niin sormiruokailussa se hitaus tulee luonnostaan siitä, että lapsi ei alussa niele juuri mitään. Tuo allergia-aspekti on tietysti oikein fiksu ajatus, mutta meillä ollaan sen suhteen oltu aika huolettomia. Niksulle ei ole tullut täysimetysaikana mitään kummempia oireita tai mahavaivoja vaikka minä söin mitä tahansa. Emmekä me vanhemmat ole allergisia. Joten olen rohjennut olettaa, että allergioita ei tarvitse niin hirveästi pelätä. Tietysti jos jotain oireita tulee, niin pitää selvittää, mikä on syyllinen. Eipä vaan ole oireita näkynyt.

"Perinteinen aloitusruoka on äidinmaidolla tai vedellä ohennettu, hyvin soseutettu peruna"
Meidän aloitusruokaamme ei ohennettu, ei soseutettu eikä se se ollut perunaa.

"Useimmille vauvoille maistuvat myös erilaiset miedot kasvissoseet, jossa on yhdistelty eri kasviksia ja juureksia. Kun peruna on tullut tutuksi, siihen kannattaa yhdistää vuoron perää esimerkiksi kukkakaalia, porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa, jotka perunaan sekoitettuna maistuvat miedommilta kuin yksinään."
Tässä tekstinpätkässä minun silmääni särähti sana "mieto". Miksi kaiken pitää olla niin hirveän mietoa? Miksi esimerkiksi kukkakaali, joka on mielestäni yksinäänkin todella miedon makuinen, pitäisi sekoittaa peruaan jotta se maistuisi vielä miedommalle? Meillä ei olla kyllä mietoiltukaan, vaan kaikki on tarjoiltu sellaisenaan, ilman keskenään sekoittamista. Ehkäpä tälle mietousvaatimukselle löytyy soseruokailussa joku järkevä selitys - onko se sitten se, että kun ruokaa työnnetään lapsen suuhun syöttäjäntahtisesti eikä lapsentahtisesti, ei ole oikein reilua tuupata sinne suun perälle jotain voimakkaan makuista. No, tämä asia ei päde tietenkään sormiruokailussa. Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin teoksessa Omin sormin suuhun (Baby-led weaning) sanotaan mietoudesta seuraavaa: "makumaailmaa ei ole syytä rajoittaa mietoihin makuihin - - imetettyjen vauvojen saaman maidon maku vaihtelee äidin ruokavalion mukaan, ja he pitävätkin usein uusista, vahvoistakin mauista varsinkin, jos äiti syö niitä usein. - - useimmat vauvat ovat yleensä halukkaita kokeilemaan jopa voimakkaita makuja. - -  Monet sormiruokailevat vauvat ovat yllättäneet vanhempansa maistamalla mausteista tai tulista ruokaa ja jatkamalla sen syömistä." Itse en rohkenisi tarjota lapselle tulista ruokaa, mutta yrttimausteita ja hieman mustapippuria olen laittanut uunijuureksien päälle, ja polentaryynit olen maustanut suolattomalla kasvisliemikuutiolla, ja kaikki nämä ovat maistuneet erittäin hyvin lapselleni.

Vaatiiko sormiruokailu enemmän vaivannäköä?

Ajattelin hieman pohdiskella, kuinka helppoa tai vaivalloista ja aikaavievää sormiruokailu on verrattuna lusikalla syöttämiseen. Jälkimäisestä vaihtoehdosta minulla ei ole kokemusta eikä juuri tietoakaan, joten pohdintani saattaa siltä osin mennä aivan metsään. Siispä, jos joku tätä lukeva huomaa moisen virheen, olisi mielenkiintoista saada siitä kommenttia.

Ensinnäkin: kumpaan kuluu enemmän aikaa? Jos miettii ajankäyttöä, niin täytyy ensin päättää, että mitä ajan kuluttamisella tarkoitetaan. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että kuinka kauan yksi ruokailusessio kestää alusta loppuun, niin sormiruokailu on varmaankin hitaampaa kuin lusikalla syöttäminen. Mutta jos sillä tarkoitetaan, että kuinka paljon vanhemmilta kukuu aikaa lapsen ruokkimiseen, niin luulempa sormiruokailun pärjäävän tässä kilpailussa, koska lapsi syö itse. Mielestäni jälkimmäisellä vaihtoehdolla on enemmän merkitystä. Koska yleensä me vanhemmat olemme kädet täynnä kaikenlaisia töitä, mutta lapsella ei ole kiire minnekään. Joten voiko sitä sanoa aikaavieväksi, jos lapsi istuu kaikessa rauhassa ruokiensa äärellä niin pitkään kuin huvittaa, ja vanhemmat tekevät sillä aikaa omia juttujaan (esim. syövät itsekin samalla)? Tietysti jos on se kuuluisa kiire, esim. lapsi pitää saada syötettyä tietyssä ajassa koska ollaan vaikkapa lähdössä johonkin, eikä saa myöhästyä, niin varmaankin lusikalla syöttäminen on sormiruokailua tehokkaampaa. Toisaalta mihinpä äitiyslomalaisella niin hirveä kiire pitäisi olla. Ja sitä paitsi vielä tässä vaiheessa, kun lapsemme on vasta puolivuotias, hänen pääravintonsa on rintamaito. Jos ollaan lähdössä jonnekin, hänelle annetaan sitä mahan täydeltä, eikä kiinteää ruokaa. Tai näin ainakin meillä.

Kumman ruuan valmistaminen on työläämpää? Jos lasta syötetään teollisesti valmistetuilla purkkisoseilla, niin se on varmasti helpompaa kuin sormiruokailu. Eipä siinä iso työ ole ottaa purkki kaapista, korkata se ja ruveta lusikoimaan ruokaa suuhun. Mutta jos lusikalla syötetty lapsi saa vanhempien kotona valmistamaa kotiruokaa, niin luulempa se on olevan jopa työläämpää kuin sormiruuan valmistaminen. Koska sormiruokaa ei soseuteta, jolloin sauvasekoittimen kanssa puuhasteleminen ja kyseisen vempeleen peseminen jää kokonaan pois työvaiheista. Ja toki sormiruokailussakin voidaan käyttää teollisesti valmistettuja valmisruokia, kuten purkkisosetta, jota lapsi laittaa itse lusikalla tai vaikkapa riisikakkuun dipattuna suuhun. Ja kun tuli tuo riisikakku-sana sanottua, niin on moniakin sormiruokia, joille ei tarvitse tehdä mitään valmisteluja. Eikä monien hedelmä-vihannesosastoltakaan löytyvien ruokien valmisteleminen tarvitse niin kovin työlästä olla, esimerkiksi hedelmän (jota ei tarvitse edes kypsentää) huuhtaisu ja lohkominen ei niin kovin paljon isotöisempää ole kuin sosepurkin korkkaaminenkaan.

Sormiruuan helppoutta lisää se, että kun aterioita vähän miettii, lapselle voi itse asiassa syöttää samaa ruokaa kuin muukin perhe syö. Samalla vaivalla valmistuu kyllä lohkoperunat vauvallekin, kun niitä paistetaan muulle perheelle.


Entäpä siivoaminen? En tiedä miten sottaista hommaa lusikalla syöttäminen on, mutta veikkaanpa että tässä asiassa sormiruokailu jää kirkkaasti häviölle. Tosin sormiruokailusession jälkeinen siivoaminen ei vie montaa minuuttia aikaa, jos on harrastanut sellaista välineurheilua ruokailuasioiden suhteen, että siivoaminen helpottuu. Esimerkiksi vahakangas syöttötuolin alla, ja tarpeeksi peittävä ruokalappu vauvalla. En ole kyllä tässä asiassa (niin kuin en kyllä missään muussakaan sormiruokailuun liittyvässä) vielä mikään asiantuntija, koska meillä on tätä harrastettu vielä kovin vähän aikaa. Veikkaan, että tulevaisuudessa sotkua tulee olemaan enemmän kuin nyt, kun vauva esim. keksii, että ruuan heittely pitkin huonetta ja seiniä voi olla hauskaa. Toistaiseksi sellaista toimintaa ei ole tapahtunut.