Maissinaksujen monta käyttötarkoitusta

Maissinaksut ovat sormiruokalijoiden suosiossa. Ajattelinpa kirjoittaa niistä hieman mietiskelyjä.

Maissinaksut - pelkästä maissista valmistetut, suolattomat ym. - ovat kaikin puolin helppoa ruokaa. Sormiruokailijan on niitä helppo käsitellä, ne eivät murskaannu kädessä, eivätkä ole liukkaita. Niitä ei tarvitse mitenkään valmistaa, vaan antaa suoraan pussista lapselle. Niistä yleensä sanotaan, että ne ovat tukehtumisvaarattomia. Vauvat näyttävät pitävän niistä todella paljon.

Maissinaksu ei kuitenkaan ole mitään "oikeaa" ruokaa minun mielestäni. Enemmänkin tyhjänpäiväistä höttöä. Niiden tarkoitus ei siis ole toimia ravitsemuksellisesti merkittävinä, mutta siitä huolimatta olemme meidän sormiruokailutaloudessamme löytäneet niille monia käyttötarkoituksia:

• aloitusvaiheessa erinomaista harjoitteluevästä silmä-käsi-suu -koordinaation opetteluun, ja syömisen makuun pääsemiseen
• naksuilla saa "annettua vauhtia" syömiseen, jos lapsella ei tahdo muuten muistua mieleen, että mitä pitikään olla tekemässä. Antaa hänelle naksun käteen, että hän pääsee syömisen vauhtiin, niin alkaa muutkin eväät sen jälkeen eksyä suuhun
• mainioita puuron ym. löysemmän tavaran tarjoamiseen dippaamalla
• todella helppoja matka- ja ravintolaeväitä
• hyvä alkupala lapselle, joka syöttötuolissa malttamattomana odottaa ruokaa mutta liian hidas tarjoilija ei ole vielä saanut ruokaa valmiiksi
• viihdyke esim. pitkällä automatkalla. Tosin olen sitä mieltä, että ruoka ei saisi toimia viihdykkeenä, mutta tulipa siitä huolimatta tuossa eräällä 200 km  matkalla viihdytettyä lasta maissinaksuilla, kun vaihtoehtona olisi ollut huutamisen kuunteleminen (laulut ja leikit eivät kelvanneet hänelle)

Meille maissinaksut ovat siis olleet ruokailun apuvälineitä, eivät niinkään ruokaa. Viime aikoina (nyt kun lapsi on jo lähes 11 kk ikäinen) on syömisestä tullut niin sujuvaa, että maissinaksut ovat muuttuneet lähes merkityksettömiksi. Ja kun niitä tulee tarjottua enää harvoin, eivät ne näytä enää maistuvankaan kovin hyvin.

Partaäijää

Niksu täytti 10 kk ja sen kunniaksi olemme aloittaneet lehmänmaitovalmisteiden tarjoilun. Ruokalistalle on ilmestynyt raejuusto - helppo sormiruokailtava jota ei viitsi kuitenkaan kovin paljoa antaa suolan takia - sekä äidin lemppari: Partaäijä-jugurtti. Eli oikealta nimikkeeltään turkkilainen jugurtti, jota saa kaupasta pienissä valkoisissa ämpäreissä, partaisen äijän kuvalla varustettuna. Partaäijästä tuli jääkaappimme vakituinen asukas sen jälkeen, kun kokeilin karppaamista 1,5 vuotta takaperin. Karppaaminen tuli ja meni, mutta partaäijä jäi. Purkin kylkeä tutkiskeltuani olen todennut, että tämähän on erinomaista vauvanruokaa, ei sisällä mitään lisäaineita tai muita kummallisuuksia. Ja sitäpaitsi se on hyvää. Niksu on saanut sitä viime päivinä muutaman lusikallisen päivässä, ja on todella nopeasti hullaantunut tähän herkkuun. Kun nostan partisämpärin pöydälle, alkaa lapsella suu loppasta ja kuulua tyytyväistä hörinää. Toistaisksi hänen elimistönsä näyttäisi sietävän lehmänmaitotuotteita hyvin. Olen tarjonnut Partista tähän mennessä ihan sellaisenaan, lisäämättä siihen mitään. Mutta siihen voisi toki sekoittaa vaikka marjoja tai hedelmäraastetta.

Aiemmin valittelemani vilja-allergiaepäilys taitaa olla turha. Oireet katosivat, kun jätin kiivin pois ruokavaliosta.