Teollista postia

Postilaatikkooni tupsahti kirje Muksu-merkkiseltä lastenruokavalmistajalta. Muistan lukeneeni Lenni-led weaning -blogista merkinnän, jossa bloggaajalle oli tullut samanlainen kirje. Ja kovin samanlaisia ajatuksia tämä paketti minussakin herätti, kuin hänessä.

Kirjeen mukana tullut täysjyväpuuro oli sisällöltään sellainen, ettei minulla ole pienintäkään halua syöttää sitä lapselleni. Tässä Muksu täysjyväpuuron (iltapuuro) ainesosaluettelossa on sellainen lista kaikenlaisia ihmeellisiä aineita, että en uskaltaisi tätä vauvalleni antaa. Ainesosalista on todella pitkä. Sieltä löytyy mm. emulgointiainetta, aromia, maltodekstriiniä, niasiinia, pantoteenihappoa, tiamiinia, biotiinia. En tiedä mitä nuo aineet ovat. En halua antaa vauvalle mitään sellaista, josta en tiedä, mitä se on. En halua sokeasti luottaa teollisesti tuotettujen ruokien turvallisuuteen. Varsinkaan sen jälkeen, kun tulin katsoneeksi Ylen Silminnäkijän "Koiranruokaa vauvalle". Siinä kyseenalaistettiin melko rankasti teollisten lastenruokien turvallisuus.

Meidän käyttämissämme puurohiutaleissa lukee ainesosalistassa tasan yksi aine, esimerkiksi kaurahiutalepaketissa luke kaura, ei muuta. Ostan nämä hiutaleet sieltä "aikuisten" puurohyllystä, eli en vauvanruokahyllystä. Olen kyllä vieraillut myös siellä vauvanruokahyllyn puolella puuropaketteja tutkailemassa, silloin kun meillä kiinteitä aloiteltiin, mutta niiden puurojen ainesosaluettelot karkoittivat minut nopeasti luoltaan kummallisuudellaan.

Lihansyönnistä jälleen

Törmäsin tällaiseen artikkeliin http://www.vau.fi/Perhe/Huvitukset/Nakokulmia/Lasten-lihansyonnista/ . Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta täytyy sanoa, että allekirjoitan tuon ajatuksen siitä, että lapsen omaa moraalia ei saisi polkea. Odotan mielenkiinnolla niitä aikoja, jolloin poikani on sen ikäinen, että hän alkaa ymmärtää, mitä esimerkiksi liharuoka todellisuudessa on. Tuntuuko hänestä pahalta syödä lihaa, koska se on peräisin eläimestä, vai syökö hän sitä hyvällä halulla ilman minkäänlaista moraalista dilemmaa? Tulevaisuus näyttää sen. Mitä hän sitten ajatteleekaan, hänellä on ajatukseensa oikeus. Jos kävisi niin, että hän ei haluaisi syödä lihaa, hänen ei tietenkään tarvitsisi sitä syödä. Mutta en toki ole niin naivi että kuvittelisin poikani ajatusmaailman ehdottomasti menevän yksiin minun ajatusmaailmani kanssa. Lupaan olla pettymättä, jos hän ajattelee eri tavalla kuin minä. Ehkä silloin olen pikemminkin ylpeä hänestä - että hänelle on kehittynyt oma kyky ajatella, eikä ainoastaan toistaa vanhempiensa ajatuksia.

Tämä kirjoitukseni on nyt jatkoa aiemmalle blogimerkinnälleni Eläinkuntaa ja etiikkaa.

Ruokintaohjeet herättävät hilpeyttä

Laitoinpa aikani kuluksi Goolgeen haluksanaksi "vauvan ruokinta", ja päädyin seuraavanlaiselle sivulle: http://www.perhekerho.net/vauva/vauvanruoka_ikasuositukset.htm . Kyseisen tekstin sisällössä ei ollut sinänsä mitään uutta tietoa, onhan noita samantyyppisiä juttuja tullut lukeskeltelua, ja neuvolan tätin suusta kuultua. Mutta nyt huomasin löytäväni tästä jotain viihdearvoa, koska sormiruokailuperheen näkökulmasta katsottuna nuo ohjeet aiheuttivat lievää hilpeyttä. Koska moni kohta tuntui siltä, että me olemme tehneet ihan päinvastoin.

Tähän väliin sanottakoon, että tämän tekstin tarkoitus ei ole mollata soseruokintaa tai väittää sitä koskevien ohjeiden olevan jotenkin väärässä, vaan tuoda lähinnä esille sitä, miten erilaisia nämä kaksi menetelmää ovatkaan.

Tässäpä muutamia kohtia, mitä tuossa ohjeessa luki, ja miten meillä se käytännössä tehtiin.

"Ensimmäiset makuannokset ovat pieniä, parin teelusikallisen luokkaa."
No, se mitä suuhun tai mahaan päätyi, oli varmaankin vielä vähemmän... Mutta tarjoiltu annos oli enemmänkin "kouratolkulla" kuin pari teelusikallista.

"Uusiin makuihin myös totutellaan hitaasti maku kerrallaan, ja uusia makuja tulee mukaan pari, kolme viikossa. Näin selviää myös se, aiheuttaako jokin ruoka-aineista mahdollisesti allergisia oireita vauvalle."
Tässä asiassa olemme olleet kyllä todella erilaisia. Uusia makuja tuli ensimmisen viikon aikana mukaan niin monta, että riittääköhän edes kahden käden sormet niitä laskemaan? Eipä tullut kyllä laskettua. Mitä hitauteen tulee, niin sormiruokailussa se hitaus tulee luonnostaan siitä, että lapsi ei alussa niele juuri mitään. Tuo allergia-aspekti on tietysti oikein fiksu ajatus, mutta meillä ollaan sen suhteen oltu aika huolettomia. Niksulle ei ole tullut täysimetysaikana mitään kummempia oireita tai mahavaivoja vaikka minä söin mitä tahansa. Emmekä me vanhemmat ole allergisia. Joten olen rohjennut olettaa, että allergioita ei tarvitse niin hirveästi pelätä. Tietysti jos jotain oireita tulee, niin pitää selvittää, mikä on syyllinen. Eipä vaan ole oireita näkynyt.

"Perinteinen aloitusruoka on äidinmaidolla tai vedellä ohennettu, hyvin soseutettu peruna"
Meidän aloitusruokaamme ei ohennettu, ei soseutettu eikä se se ollut perunaa.

"Useimmille vauvoille maistuvat myös erilaiset miedot kasvissoseet, jossa on yhdistelty eri kasviksia ja juureksia. Kun peruna on tullut tutuksi, siihen kannattaa yhdistää vuoron perää esimerkiksi kukkakaalia, porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa, jotka perunaan sekoitettuna maistuvat miedommilta kuin yksinään."
Tässä tekstinpätkässä minun silmääni särähti sana "mieto". Miksi kaiken pitää olla niin hirveän mietoa? Miksi esimerkiksi kukkakaali, joka on mielestäni yksinäänkin todella miedon makuinen, pitäisi sekoittaa peruaan jotta se maistuisi vielä miedommalle? Meillä ei olla kyllä mietoiltukaan, vaan kaikki on tarjoiltu sellaisenaan, ilman keskenään sekoittamista. Ehkäpä tälle mietousvaatimukselle löytyy soseruokailussa joku järkevä selitys - onko se sitten se, että kun ruokaa työnnetään lapsen suuhun syöttäjäntahtisesti eikä lapsentahtisesti, ei ole oikein reilua tuupata sinne suun perälle jotain voimakkaan makuista. No, tämä asia ei päde tietenkään sormiruokailussa. Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin teoksessa Omin sormin suuhun (Baby-led weaning) sanotaan mietoudesta seuraavaa: "makumaailmaa ei ole syytä rajoittaa mietoihin makuihin - - imetettyjen vauvojen saaman maidon maku vaihtelee äidin ruokavalion mukaan, ja he pitävätkin usein uusista, vahvoistakin mauista varsinkin, jos äiti syö niitä usein. - - useimmat vauvat ovat yleensä halukkaita kokeilemaan jopa voimakkaita makuja. - -  Monet sormiruokailevat vauvat ovat yllättäneet vanhempansa maistamalla mausteista tai tulista ruokaa ja jatkamalla sen syömistä." Itse en rohkenisi tarjota lapselle tulista ruokaa, mutta yrttimausteita ja hieman mustapippuria olen laittanut uunijuureksien päälle, ja polentaryynit olen maustanut suolattomalla kasvisliemikuutiolla, ja kaikki nämä ovat maistuneet erittäin hyvin lapselleni.

Sormiruokailua Akuutti-ohjelmassa

Kun kuulin, että Ylen Akuutti-ohjelmassa olisi juttua sormiruokailusta, pelkäsin, että siellä suhtaudutaan tähän touhuun jotenkin kriittisesti. Koska tämä ei ole virallinen "neuvolalinja". Että siellä olisi joku tantta vaahtoamassa, että vauvathan eivät voi itse osata syödä, tai että vauva ei saa tarpeeksi ruokaa ellei häntä syötetä lusikalla. Olin positiivisesti yllättynyt, kun tuossa Akuutin jutussa suhtauduttiinkin sormiruokailuun ainoastaan myönteisesti. Ja tuotiin esille se, että sormiruokailu on oikeastaan paluuta menneeseen - ettei vauvoille suinkaan aina ole soseita syötetty.

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/sormiruokailussa_lapsi_maaraa_tahdin

Tuli taas tuota katsoessa mieleen, että onkohan soseiden syöttämisessä enemmänkin kyse siitä, että ollaan jymähdetty totuttuun toimintamalliin. Niin kuin Baby-led Weaning -kirjassakin sanotaan, että kun jossain vaiheessa oli suosituksena aloittaa kiinteät jo paljon ennen puolen vuoden ikää, niin oli pakko syöttää soseita, koska eihän esim. nelikuisen vauvan käsien taidot ja istuminen vielä ole sitä tasoa, kuin itse syöminen vaatisi. Ja nyt kun on taas ryhdytty suosittelemaan puolen vuoden täysimetystä, ei olla huomattu "päivittää" tätä soseiden syöttämisen tarpeellisuutta ajan tasalle. Tai ehkäpä kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei uskalleta luottaa lapsen taitoihin eikä hänen luonnolliseen kykyynsä tunnistaa esim. nälän ja kylläisyyden tunteet.

Nyt kun olen ihan käytännössä nähnyt, miten sormiruokailu sujuu puolivuotiaalta, tulen vähän väliä miettineeksi, että miksi minun pitäisi syöttää lastani sen sijaan, että annan hänen syödä itse. Poikani nauttii todella paljon ruokailuhetkistä, syö ennakkoluulottomasti mitä tahansa hänelle tarjotaankin, ja saa ravintoa omin käsin syötynä riittävän määrän (minkä voi päätellä mm. siitä, että hän pyytää rintamaitoa harvemmin ja on reipas ja hyvinvoiva).