keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Yksivuotias sormiruokailija

Sormiruokailijamme vietti juuri yksivuotissyntymäpäiviään. Nyt voisi olla hyvä hetki kertoa, millaisella mallilla sormiruokailumme tällä hetkellä on.

Ymmärtääkseni soseruokinnalla kiinteänsä aloittaneet, neuvolan virallissuositusten mukaan edenneet vauvat ovat yksivuotiaana sellaisessa vaiheessa, että he harjoittelevat omin sormin syömistä. Meidän lapsukaisemme sen sijaan on jo sormiruokailun mestari - opetteleuvaiheet ovat kaukana takanapäin.

Sormiruokailun suurimmaksi ongelmaksi koetaan yleensä hirvittävä sotku, mitä siitä syntyy. Meillä tämäkin ongelma on jo jonkin aikaa ollut taaksejäänyttä elämää. Niksusta on tullut varsin siisti syömäri. Enää häntä ei tarvitse vuorata hihallisella ruokalapulla eikä jynssätä pitkin naamaa, hiuksia, syöttötuolia, lattiaa, seiniä jne. olevia puuroja. Ihan simppeli perusruokalappu riittää, ja ruokaa ei yleensä päädy mihinkään muualle kuin suuhun. Paitsi silloin, kun lapsi on väsynyt tai muuten levottomalla tuulella. Silloin hän pudottelee hyvin teatraalisella käden heilautuksella ruokia lattialle. Tosin sekään ei mene enää heittelyksi, vaan ruuat yleensä tipahtavat suunnileen samaan kohtaan, mistä ne on helppo kaapaista pois. Moni ruokasessio päättyy niin, ettei lattiaa tarvitse putsata lainkaan. Pahin sotku syntyy murenevista ruuista, murusia valuu väkisinkin sinne mihin ne eivät kuulu, ja niiden luuttuaminen on hieman rasittavaa.

Joka tapauksessa syömisestä on tullut niin siistiä, että viitsin varsin huoletta mennä lapseni kanssa ravintolaan tai kylään ja antaa hänen osallistua ruokailemiseen. Mukana kulkee Tinydiner, joka on aivan loistava keksintö.


Sormiruokailu oli alun perin minulle eräänlainen kokeilu, ja sille tielle jäätiin, koska se osoittautui kaikin puolin järkeväksi. Minä en tiedä, miksi lasta pitäisi syöttää. Vaikka kuinka koetan miettiä, en vaan keksi siihen mitään syytä.

Yksi syy, miksi aloitimme kiinteät sormiruokaillen, oli se, että halusin syömisen olevan lapselle mukava virike, eikä muita virikkeitä ruokapöytään kaivattaisi. Minua häiritsi suunnattomasti ajatus siitä, että syövää lasta hämätään lelulla ja vaivihkaa ujutetaan ruokaa suuhun, kun hän ei huomaa mitä on tekemässä. Mieleeni oli painunut ikävännäköisiä kuvia siitä, kuinka lapset kiukuttelevat heille tyrkytettyä ruokaa vastaan. Halusin tehdä kaikkeni sen eteen, että lapselleni tulisi positiivinen ja luonteva suhde ruokaan. Mielestäni syöminen on kivaa, miksei se siis voisi olla kivaa myös vauvan mielestä. Sormiruokailu täytti odotukseni tämän asian suhteen. Meillä ei ole koskaan leluja tai muitakaan houkuttimia ruokapöydässä, eikä niille ole tarvetta. Kaikenlainen painostaminen, pakottaminen ja muu sellainen ei-luonnollinen lähestymistapa lapsen ruokkimiseen on meille vierasta. Toisinaan, kun lapselta meinaa unohtua että nyt ollaan syömässä, saatamme siirtää hänen huomionsa takaisin ruokaan puhumisella ja kenties osoittelemalla ruokaa. Välillä saatamme ojentaa hänelle ruokapaloja, jos hän näyttää olevan kovin hajamielisellä tuulella. Ruuan ojentaminen ei kuitenkaan tarkoita tuputtamista saati ruuan työntämistä lapsen suuhun.

Ei ruokailu toki aina ruusuista ole. Varsinkin väsyneenä Niksu saattaa keskittyä pelkkään heilumiseen, metelöintiin ja muuhun epäolennaiseen, kun pitäisi syödä. Varsinkin, jos tarjolla ei ole parasta herkkua. Joskus vanhemmilla meinaa mennä hermot riehuvaan ja nyt jo kovasti omaa tahtoaan osoittavaan lapseen, mutta se taitaa olla aivan normaalia arkea itse kullekin lapsiperheen äidille ja isälle.

Monet ovat huolissaan siitä, ettei sormiruokailija saa tarpeeksi ruokaa, koska syödyt ruokamäärät näyttävät kovin pieniltä. Meillä ei ole koskaan ollut tällaista ongelmaa, koska Niksun ruokahalu ja motivaatio syömiseen on aina ollut suurta. Pikemminkin minua joskus kauhistuttaa, että miten lapseen voi mahtua noin valtavia ruokamääriä, kuin mitä hän kerralla saattaa syödä. Imettäminen alkoi varsin nopeasti meillä menettää merkitystään, vaikka olikin puolivuotiaaksi saakka ollut erittäin merkittävässä asemassa lapsemme ruokavaliota - hän oli nimittäin täysimetetty, ilman korvikkeita. Nyt vuoden ikäisenä imetys on lopetettu kokonaan. Sekä minulla että lapsellani lopahti kiinnostus siihen touhuun. Nyt ollaan siirrytty siis normaaliin lehmänmaitoon.

Lopuksi vielä listausta joistakin ruuista, mitä sormiruokailijamme ruukaa syödä:
  • hedelmät: klementiini, appelsiini, nektariini, banaani jne.
  • puurot: "aikuisten" puurohyllystä ostetut tavalliset puurohiutaleet, niistä keitetään sen verran paksu puuro, että sen voi paloitella ja syödä sormin
  • liha: esim. jauhelihapihvit (ilman suolaa, korppujauhojen sijasta polentaryynit koska korppujauhoissa on suolaa)
  • makaronilaatikko - Niksun suurin herkku: aivan perinteisen reseptin mukaan tehtynä mutta suolattomana, nykyisin jo ihan oikeasta maidosta (aiemmin maidon tilalla soijajauhoista tehty soijamaito), vegeversiossa jauhelihan tilalla soijarouhe
  • keitetyt tai uunissa paistetut perunat
  • munakas (esim. öljyssä paistetulla porkkanaraasteella "täytetty")
  • erilaiset piirakkavuoassa paistetut paistokset/piiraat, jotka sisältävät esim. linssejä, kaurahiutaleita, riisihiutaleita ym.
  • soijarouhepihvit