Maissinaksujen monta käyttötarkoitusta

Maissinaksut ovat sormiruokalijoiden suosiossa. Ajattelinpa kirjoittaa niistä hieman mietiskelyjä.

Maissinaksut - pelkästä maissista valmistetut, suolattomat ym. - ovat kaikin puolin helppoa ruokaa. Sormiruokailijan on niitä helppo käsitellä, ne eivät murskaannu kädessä, eivätkä ole liukkaita. Niitä ei tarvitse mitenkään valmistaa, vaan antaa suoraan pussista lapselle. Niistä yleensä sanotaan, että ne ovat tukehtumisvaarattomia. Vauvat näyttävät pitävän niistä todella paljon.

Maissinaksu ei kuitenkaan ole mitään "oikeaa" ruokaa minun mielestäni. Enemmänkin tyhjänpäiväistä höttöä. Niiden tarkoitus ei siis ole toimia ravitsemuksellisesti merkittävinä, mutta siitä huolimatta olemme meidän sormiruokailutaloudessamme löytäneet niille monia käyttötarkoituksia:

• aloitusvaiheessa erinomaista harjoitteluevästä silmä-käsi-suu -koordinaation opetteluun, ja syömisen makuun pääsemiseen
• naksuilla saa "annettua vauhtia" syömiseen, jos lapsella ei tahdo muuten muistua mieleen, että mitä pitikään olla tekemässä. Antaa hänelle naksun käteen, että hän pääsee syömisen vauhtiin, niin alkaa muutkin eväät sen jälkeen eksyä suuhun
• mainioita puuron ym. löysemmän tavaran tarjoamiseen dippaamalla
• todella helppoja matka- ja ravintolaeväitä
• hyvä alkupala lapselle, joka syöttötuolissa malttamattomana odottaa ruokaa mutta liian hidas tarjoilija ei ole vielä saanut ruokaa valmiiksi
• viihdyke esim. pitkällä automatkalla. Tosin olen sitä mieltä, että ruoka ei saisi toimia viihdykkeenä, mutta tulipa siitä huolimatta tuossa eräällä 200 km  matkalla viihdytettyä lasta maissinaksuilla, kun vaihtoehtona olisi ollut huutamisen kuunteleminen (laulut ja leikit eivät kelvanneet hänelle)

Meille maissinaksut ovat siis olleet ruokailun apuvälineitä, eivät niinkään ruokaa. Viime aikoina (nyt kun lapsi on jo lähes 11 kk ikäinen) on syömisestä tullut niin sujuvaa, että maissinaksut ovat muuttuneet lähes merkityksettömiksi. Ja kun niitä tulee tarjottua enää harvoin, eivät ne näytä enää maistuvankaan kovin hyvin.

Partaäijää

Niksu täytti 10 kk ja sen kunniaksi olemme aloittaneet lehmänmaitovalmisteiden tarjoilun. Ruokalistalle on ilmestynyt raejuusto - helppo sormiruokailtava jota ei viitsi kuitenkaan kovin paljoa antaa suolan takia - sekä äidin lemppari: Partaäijä-jugurtti. Eli oikealta nimikkeeltään turkkilainen jugurtti, jota saa kaupasta pienissä valkoisissa ämpäreissä, partaisen äijän kuvalla varustettuna. Partaäijästä tuli jääkaappimme vakituinen asukas sen jälkeen, kun kokeilin karppaamista 1,5 vuotta takaperin. Karppaaminen tuli ja meni, mutta partaäijä jäi. Purkin kylkeä tutkiskeltuani olen todennut, että tämähän on erinomaista vauvanruokaa, ei sisällä mitään lisäaineita tai muita kummallisuuksia. Ja sitäpaitsi se on hyvää. Niksu on saanut sitä viime päivinä muutaman lusikallisen päivässä, ja on todella nopeasti hullaantunut tähän herkkuun. Kun nostan partisämpärin pöydälle, alkaa lapsella suu loppasta ja kuulua tyytyväistä hörinää. Toistaisksi hänen elimistönsä näyttäisi sietävän lehmänmaitotuotteita hyvin. Olen tarjonnut Partista tähän mennessä ihan sellaisenaan, lisäämättä siihen mitään. Mutta siihen voisi toki sekoittaa vaikka marjoja tai hedelmäraastetta.

Aiemmin valittelemani vilja-allergiaepäilys taitaa olla turha. Oireet katosivat, kun jätin kiivin pois ruokavaliosta.

9 kk kuulumiset

En ole kirjoittanut tänne vähään aikaan, joten olisi ehkä kuulumisten paikka. Niksu on nyt 9,5 kk ikäinen ja on siis syönyt kiinteää ravintoa 3,5 kuukautta. Sormiruokailusta on tullut meillä niin itsestäänselvä osa elämää, että olen jotenkin aivan vieraantunut siitä ajatuksesta, että vauvoja ruokitaan myös lusikkaruokinnalla/soseilla. Välillä meinaa unohtua, että se menetelmä on yleinen tapa ja suositus, ja tämä meidän menetelmä on jotenkin poikkeuksellinen.

Lapsen ruokinta aiheuttaa välillä päänvaivaa tällaiselle laiskanpuoleiselle äidille. Ei aina tahdo keksiä, mitä laittaisi ruuaksi. Ja ei tahdo jaksaa laittaa ruokaa. Olisipas helppoa elää valmisruuilla tai eineksillä! Mutta ei, me laitetaan ruuat itse. Lukuunottamatta puuron päälle mausteeksi sipaistavaa kaupan marjasosetta. Jotta asiat eivät menisi liian hankaliksi, olen ollut lapsen ruokinnan suhteen ahkara mikron ja pakastimen käyttäjä. Ruokaa tehdään yleensä aina reilusti kerralla ja pakastetaan osa.

Tällä hetkellä meillä on hankala vaihe, kun epäilen, että lapselle olisi tullut allergiaa, ja syylliseksi epäilen viljoja. En tiedä mistä viljasta on kyse, joten kokeilen nyt viljatonta ruokavaliota suunnitelmissa tuoda myöhemmin yksitellen viljalajikkeita takaisin ruokavalioon. Ilman viljaa on hankala suunnitella päivän aterioita, kun tähän mennessä on sekä aamupala että iltapala ollut puuroa, ja monet muutkin ruokalajikkeet sisältävät viljoja. Riisipasta ja -hiutaleet ovat tulleet nyt kuvioihin mukaan, mutta niissäkin pitäisi pitää joku kohtuus. Tänään tarjosin kvinoapuuroa, josta ei tullut tarpeeksi jäykkää syötäväksi sormin isoina ja kiinteinä möykkyinä, mutta onneksi näppäräsorminen poikani osaa käsitellä mitä tahansa epämääräistä höttöä. Kvinoa maistui hyvin, samoin mustikat, joita hän sai tänään ensimmäistä kertaa elämässään sellaisenaan maisteltavaksi. Oli siis oikea superfood-ateria, kun syötiin kvinoaa ja mustikoita.

Toinen hankaluus, mikä on tällä hetkellä päällä, on lapsen juuri oppima taito heitellä ruokaa. Jo pari kuukautta sitten haasteeksi meillä tuli ruuan tahallinen pudotteleminen lattialle, mutta nyt ollaan siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen, eli heittelemiseen. Syöttötuolin alla oleva vahakangas ei enää riitä vastaanottamaan kaikkea, mitä tuolissa istuja päättää nakella, koska heittokäsi on jo varsin taitava. Tämä asia aiheuttaa tuskastumista ruokkijoissa ja siivoojissa, mutta eipä sille oikein mitään mahda, täytyy vaan odotella että suurin innostus heittelemiseen menisi ohi. Pitäisi olla ylpeä lapsesta, kun hän on oppinut jotain uutta...

Ruokahalua ja -haluttomuutta

Kun Niksu oli puolivuotias ja aloitteli sormiruokailua, hän pisteli suuhunsa kaiken, minkä vaan sai haparoivissa nyrkeissään pysymään. Ehkä se oli uutuudenviehätystä, tai ehkä hänen makuaistinsa ei ollut kehittynyt vielä. Nykyään, kun hän on pian 9 kk ikäinen, hän on jo hyvin tarkka siitä, mitä suostuu syömään ja mitä ei. Välillä tuntuu siltä, että hän nirsoilee liikaakin, ja ruuat jäävät koskemattomina pöydälle. Tai vaihtoehtoisesti ne nakotaan lattialle, täysin tarkoituksella.

Niksu on nyt ollut viikon flunssassa ja ruokahalu on ollut hyvin vaihtelevaa. Olen joutunut houkuttelemaan häntä syömään, mikä ei oikein sormiruokailuideologiaan sovellu. Sellaiseen houkutteluun, mitä soseruokinnassa harjoitetaan jatkuvasti eli hämäämiseen, en kuitenkaan suostu. Eli en vie lapsen huomiota pois syömisestä esimerkiksi lelun avulla saadakseni hänet epähuomiossa pistelemään ruokaa suuhunsa. Houkuttelukeinot pitää löytyä syömisestä itsestään. Yksi helppo (tosin ei ehkä ihan sormiruokailuideologian mukainen) konsti on ojentaa lapselle ruokaa sen sijaan, että hän itse poimisi sen pöydältä. Joskus Niksun ruokahaluttomuutta lisää se, että hän ei ehkä oikein jaksa miettiä, että minkä ruokapalan pöydältä ottaisi. Näin pienellä lapsella ei ole vielä kovin hyvin kehittynyt kyky tehdä valintoja. Jos ojennan hänelle ruokaa niin, että hän poimii sen kädestäni, hän suostuu todennäköisemmin pistämään sen suuhun asti. Toinen houkuttelukonsti on antaa vähän vauhtia maissinaksuilla. Jos syöminen ei tunnu kiinnostavan, annan hänelle maissinaksun (josta hän ei osaa kieltäytyä, koska tykkää siitä niin kovasti). Sitten hän pääsee syömisen makuun, ja ryhtyy popsimaan muitakin tarjolla olevia ruokia.

Nyt kun flunssa alkaa olla ohi, näyttää että Niksu on saanut jostain aivan poikkeuksellisen suuren ruokahalun. Ikään kuin hän kompensoisi aiempaa nirsoiluaan. Ruoka katoaa puolet normaalia nopeampaa hänen suuhunsa, ja hän suostuu syömään sellaisiakin makuja, jotka vielä flunssan aikana nakeltiin järjestelmällisesti lattialle. Ja puuroa pitää keittää isompi annos kuin normaalisti.

Niksu tunnistaa aivan täydellisesti pelkällä vilkaisulla, että mikä ruoka on mitäkin. Siitäkin huolimatta, että eri ruoka-aineet saattavat olla aikamoisena sekamelskana hänen edessään pöydällä. Banaani on hänen suurinta herkkua - kun hän näkee, että äiti tai isi on kuorimassa banaania, alkaa hän tuijottaa sitä, ja maiskutella suutansa jo valmiiksi. Jos banaania ei sitten jostain syystä annetakaan, nousee siitä meteli.

Siivoamista ja välineurheilua

Sormiruokailusta useimmille vanhemmille tulee ensimmäisenä mieleen SOTKU. Enkä ihmettele, koska sitähän tässä touhussa syntyy. Ajattelinpa kirjoittaa, miten meillä sotkusta selvitään.

Ensinnäkin, hyvä syöttötuoli vähentää sotkua merkittävästi. Meillä on Svan of Sweden (kuvassa) ja se on aivan loistava keksintö. Ensinnäkin siinä on pöytälevy, joka ulottuu myös lapsen sivuille, ei ainoastaan eteen. Ja jonka muovinen suojus on irrotettavissa pesua varten. Joissakin syöttötuoleissa on pöytälevy vain edessä, joissakin ei pöytälevyä lainkaan jolloin lapsen on istuttava pöydän ääressä. Näissä on se ongelma, että ruuat tipahtelevat helposti sivustoilta alas. Olen kyllä sellaisiakin ratkaisuja kokeillut (kun ollaan oltu kylässä) ja todennut, että kylläpä elämä voi olla vaikeaa jos on vääränlaiset välineet käytössä. Esim. Stokken Tripp Trapp häviää kirkkaasti Svanille, mitä sormiruokailuun tulee.

Pelkkä pöytälevy ei tee Svanista niin loistokeksintöä. Myös sen muotoilu helpottaa siivoamista. Siinä ei ole leveälle sojottavia jalkoja sotkeentumassa ruokaan. Pöytälevy suojaa alapuolellansa olevia tuolin osia tipahtelevilta ruuilta. Ei täydellisesti, mutta tosi hyvin. Perinteisen syöttötuolin tai Tripp Trappin jynssäämiseen saa käyttää monta kertaa enemmän aika joka ruokailusession jälkeen.

Siivoamista helpottaa myös tuolin alle sijoitettu vahakangas, joka pyyhitään tai huuhdellaan joka käytön jälkeen. Sitten sen reunat käännetään syöttötuolia vasten säilytyksen ajaksi niin, ettei vahakankaalle tipahtele pölyä ja roskaa. Niinpä seuraavan syömiskerran alkaessa meitä odottaa puhdas vahakangas, josta voi aivan hyvällä omatunnolla nostella pudonneita ruokapaloja takaisin lapselle.

Hyvä ruokalappu on myös olennainen. Olen kokeillut monenlaisia: kaukalollista, pientä, vähän isompaa, kankaista, muovista, hihallista jne. Pitkähihainen ruokalappu meillä on käytössä jatkuvasti ja se on ihan hyvä, mutta valitettavasti liian iso lapsellemme, mikä hieman hankaloittaa sen käyttöä. Parhaaksi ruokalapuksi olen todennut esiliinan muotoisen version (kuvassa). Se suojaa myös olkapäät. Kun paidan hihat käärii tarpeeksi ylös, ne yleensä jäävät puhtaiksi. Tämä meidän käyttämä ruokailuessu on Pikku Piia -merkkinen, Prismasta ostettu. Siinä on hyvää myös se, että kaulaosan saa tarpeeksi tiukalle, jolloin ruokaa ei mene kauluksesta sisään.

Ja sitten vihdoinkin siihen siivoamiseen. Kerron esimerkkinä tämän aamuisen puuronsyöntisession. Puuro saa aikaan paljon sotkua.

Ensin ruokalappu pois ja lapsi pesulle. Pestään naama ja kädet. Sitten siivotaan ruokapaikka. Irrotan syöttötuolin pöytälevyn muovisuojuksen (joka toimii meillä aina myös lautasena - muita lautasia ei Niksulle anneta) ja tiskaan sen käsin. Samalla tiskaan ruokalapun. Sitten otan luutun, pyyhkäisen sillä syöttötuoliin pariin kohtaan tipahtaneet puurokokkareet. Lopuksi luuttuan puurot pois vahakankaalta. Sitten vaan luutu, ruokalappu ja pöydän muovi kuivumaan. Aikaa tähän kaikkeen kului 8 minuuttia.

Keittiön vieressä oleva kylppäri helpottaa elämää, kun esimerkiksi vahakankaan - jos se on niin sotkuinen ettei sitä viitsi luutulla puhdistaa - voi nostaa suoraan suihkuun syöttötuolin alta. Ruokailupiste sijaitsee sopivasti kylppärin oven vieressä.

Toinen kuukausi takana - yhteenvetoa

Olen bloggaillut sormiruokailusta vähemmän tämän toisen kuukauden aikana, kuin ihan alussa tein. Se johtuu siitä, että sormiruokailu ei enää tunnu uudelta ja ihmeelliseltä asialta, josta haluaisi koko ajan olla kirjoittelemassa, vaan siitä on tullut normaalia arjen rutiinia.

Nyt voisi olla aika tiivistää, millaista aikaa oli sormiruokailun toinen kuukausi.

Tämän kuukauden aikana Niksu oppi ainakin

• pinsettiotteen - ja sen myötä syömään käytännössä minkäkokoisia ja -muotoisia ruokapaloja tahansa
• tekemään selvempää eroa eri makujen välille - omat mieltymykset "jalostuivat"
• pudottelemaan ruokaa tarkoituksella, ei pelkästään vahingossa, lattialle (jep, kaikki opitut asiat eivät välttämättä ole vanhempien mielestä hyviä juttuja)
• työstämään ruokaa suussa niin hyvin, ettei kakomista tapahdu enää juuri koskaan, eikä suusta tipahtele mitään ulos

Uusia makuja on tullut tämän kuukauden aikana repertuaariin runsaasti. Esimerkkeinä mainittakoon hirvenliha, naudanliha, kikherneet ja linssit. Ja hedelmistä mm. luumu ja kiivi.

Yksi merkittävä muutos, mitä tämän kuukauden aikana on tapahtunut, on imetyksen merkittävä väheneminen ja yöimetyksen poisjääminen. Niksu nukkuu noin 11 - 12 tuntia yössä syömättä kyseisenä aikana kertaakaan. En ole joutunut vieroittamaan häntä yöimetyksestä, vaan se tapahtui ikään kuin itsekseen: hän vaan alkoi pärjätä ilmankin. Juuri ennen nukkumaanmenoa syödään iso annos puuroa ja imetään äidinmaitoa jälkiruuaksi, ja sen jälkeen yöuni maistuu. Imetän häntä enää 4 - 5 kertaa päivässä, viiteen pyrin mutta toisinaan jää neljään. Niksu ei enää nykyään juurikaan pyydä rintaa, mutta kyllä se hänelle kelpaa kun tarjotaan. Kiinteää ruokaa hän syö neljästi päivässä. Korvikemaitoa hän ei saa koskaan, ja aterialla ruokajuomana toimii vesi.

Niksun syömät ruokamäärät ovat aika suuria. Sormiruokailua harjoittavien perheiden kuulee usein valittelevan sitä, että lapsi syö todella vähän, ja ollaan huolissaan siitä, saako hän tarpeeksi ravintoa. Meillä ei ole tuollaista huolta ollut. Lapsemme käytti pari-kolme viikkoa sormiruokailunsa alkutaipaleesta harjoitteluun, jolloin ruokamäärät eivät olleet kovin kummoisia, mutta sen jälkeen hän on syönyt todella reippaasti. Samalla aterialla saattaa mahaan upota vaikkapa kokonainen kananmuna tai kokonainen banaani, ja vielä jotain muuta evästä siihen päälle. En ymmärrä miten häneen mahtuu niin paljon ruokaa. Vaippaan ilmestyvät tuotokset kertovat, että ruokavalio on selvästikin kiinteisiin ruokiin painottunut.

Mieltymykset tarkentuvat

Niksu on nyt sormiruokaillut lähes kaksi kuukautta. Nyt hänen syömisessään on huomattavissa jo aika selvästikin tarkentumista makumieltymysten suhteen. Enää ei suuhun pistetä huoletta ihan mitä vaan nenän eteen kannetaan, vaan jotkut ruuat ovat suosikkeja, toiset inhokkeja, ja joitakin pitää vähän "maustaa" että ne kelpaisivat.

Teolliset vauvan soseet, joihin suhtaudun aika nuivasti ja ristiriitaisin tuntein, näyttävät maistuvan lapselleni erityisen hyvin. Tämä koskee nimenomaan marja- ja hedelmäsoseita - muita teollisia soseruokia en hänelle ole koskaan tarjonnut, enkä tarjoa. Minusta ei tunnu mielekkäältä antaa esimerkiski lihapataa tai muuta kokonaista ateriaa epämääräiseksi mössöksi sekoitettuna, enkä muutenkan oikein usko teollisten ruokien laadukkuuteen. Mutta marja- ja hedelmäsoseet ovat vielä ihan OK, lähinnä "sivutoimisina" herkkujuttuina, ei pääruokana. Varsinkin marjasoseita suosin siksi, koska vaikka meiltä löytyykin marjoja pakastimesta, en oikein viitsi niitä Niksulle tarjota, koska ne on pakastettu sokeroituna. Ja haluan välttää lisättyä sokeria. Vauvanruokahyllystä löytyy sokeroimattomia marjasoseita. Ja löytyy sieltä kyllä sokeroitujakin, mutta niitä en ole ostanut.

En sinänsä ihmettele, miksi teollisesti valmistettu ruoka maistuu lapsen suuhun hyvältä. Olen kuullut, että joissakin perheissä on vauva kieltäytynyt tavallisesta puurosta maistettuaan vauvanruokahyllystä otettua, kaikenlaisilla kummallisilla aineksilla höystettyä puuroa. Kyllähän ne varmasti hyvälle maistuvat, kun ne on käsitelty ja muokkailtu sellaiseksi, että maku olisi hyvä. Ja sekaan pistetty vähän vanilijaa ym. kivaa makuainetta. Ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että tuollaiset ruuat maistuvat hyvälle - maistuuhan minunkin mielestäni karkki hyvälle, vaikka se onkin hirveää lisäaine-väriaine-sokeri -sotkua. Tai ehkä juuri siksi se maistuu hyvälle!

Meillä marja- ja hedelmäsoseita tarjottaan dipattuna ja puuroon (siis siihen ihan aitoon peruspuuroon) päälle lisättynä. Kyllähän ihan paljas puuro on hieman valjun makuista. Niilo on alkanut nirsoilla sen kanssa, mutta puuron päälle sipaistu marjasose tekee annoksesta heti houkuttelevamman. Puurossa on rautaa, mutta se tarvitsee C-vitamiinia imeytyäkseen, ja sitähän saa esimerkiksi marjasoseesta. Tosin ihan aito hedelmä sellaisenaan olisi paras vaihtoehto. Soseisiin C-vitamiini on lisätty keinotekoisesti.

Toki meillä hedelmiäkin syödään ihan sellaisenaan. Parhaiten uppoaa banaani. Kiivin suhteen nirsoillaan välillä, ja välillä suostutaan syömään. Myös päärynää ja luumua on viime aikoina tullut syötyä hyvällä menestyksellä.

Niksu selvästikin suosii ruokia, joissa on paljon energiaa. Se on toki luonnollinen lähestymistapa. Varsinkin proteiinipitoiset ruuat, kuten soijasta, linsseistä, kikherneistä, lihasta tai kananmunasta valmistetut ruuat maistuvat erittäin hyvin. Kananmunaa tulee tarjottua usein ihan vaan paistettuna versiona, se on sormiruokailijalle helppo käsitellä.